tiistai 28. joulukuuta 2010

Marko Leino: Joulutarina (äänikirja)

Miten joulupukista oikein tuli joulupukki? Se selviää Joulutarinassa. Pohjoisessa, syrjäisessä Korvajoen kylässä pieni Nikolas-poika jää orvoksi, ja monien vaiheiden kautta hänestä lopulta tulee tuo kaikkien tuntema hahmo.

Joulutarina on melko suurelta osin hyvin, hyvin surullinen, mutta silti lämminhenkinen kertomus josta jää hyvä mieli. Ideakin on mielestäni hyvin kiinnostava! Kirja on jaettu 24:ään "luukkuun" ja toimii siis myös joulukalenterina, mutta itse aloitin kuuntelun liian myöhään ehtiäkseni käyttää sitä sellaisena - enkä olisi varmaan malttanutkaan lopettaa kuuntelua kesken työmatkan! :) Ehdin loppuun sopivasti aatonaattona, mielessäni joulupukin koskettava tarina. Suosittelen ensi jouluksi! Tai saa tietysti aiemminkin lukea. :)

Hannu-Pekka Björkman tekee hyvää työtä lukijana. Yhteen äänikirjojen huonoon puoleen kyllä törmäsin tämän kohdalla: perinteisen kirjan lukemista nimittäin harvemmin häiritsee se, että sívuissa on liikaa naarmuja tai sormenjälkiä!

Kustantaja Gummerus 2007, lukija Hannu-Pekka Björkman, 7,5 h

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Ismail Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle

Näin tapahtui myös tuona keväänä vuonna 1389, kun heti epätavallisesta rauhasta kertovien uutisten jälkeen saapuikin viesti, että alkaisi sota ja että juuri tämä sota olisi sellainen... epätavallinen.


Keväällä 1389, kuten kaikkina muinakin keväinä, Balkanin kansojen keskuudessa liikkuu huhuja. Huhuja sodasta, huhuja rauhasta. Sitten saadaan tieto: sulttaani Murad on tulossa taistelemaan osmaniarmeijansa kanssa. Balkanin joukot yhdistävät voimansa vihamielisyyksistään huolimatta ja lähtevät taisteluun Kosovoon, jota Mustarastaiden kentäksikin kutsutaan. Siellä risti häviää puolikuulle verisesti, kammottavasti.


Kolme surulaulua Kosovolle on pikkuinen kirja, vain 88 sivua, mutta miten paljon niille sivuille mahtuukaan! Kadaren upeassa tekstissä kuuluu suru joka on säilynyt tuosta taistelusta tähän päivään asti. Silti äänen saavat puolueettomasti molemmat osapuolet. Historiasta kertomalla kirja antaa samalla myös uutta ymmärrystä Balkanin läheisempään historiaan. Todella hieno kirja, suosittelen!!

Ensimmäinen lause: Rauhaa ei koskaan ollut tehty sen jälkeen, kun huhu sodan alkamisesta oli levinnyt.


Albaniankielinen alkuteos: Tri këngë zie për Kosovën (1998)


Kustantaja Faros 2009, suom. Tuula Nevala, 88 s. 

C. S. Lewis: Prinssi Kaspian (äänikirja)

Prinssi Kaspian jatkaa Velhosta ja leijonasta tuttujen Pevensien sisarusten seikkailuja. Narnian aikaa on ehtinyt kulua vuosisatoja sen jälkeen kun he sieltä lähtivät. Nyt maata hallitsee paha telmarilainen kuningas ja kaikki vanhat narnialaiset, kuten kääpiöt ja faunit joutuvat pysymään piilossa.

Tämä toimi äänikirjana yhtä erinomaisesti kuin edeltäjänsäkin. Mua kyllä edelleenkin vaivaa vaikeus sanoa asiasta paljon sen kummempaa! Tarina vei hyvin mukanaan, ainoastaan Susanin nalkuttava nössöily ärsytti toisinaan. Jotkut asiat ratkeavat vähän turhan helposti ja suoraviivaisesti aikuisen lukijan makuun, mutta eipä tätä ole ensisijaisesti sellaiselle suunnattukaan. Katsoin elokuvan trailerin, tekijät ovat tainneet kaivata juttuun reippaasti enemmän Hollywoodilaista vauhtia, koska näyttävät pistäneen "ihan pikkuisen" omiaan sekaan... :)


Englanninkielinen alkuteos: Prince Caspian (1951)


Kustantaja Otava 2008, suom. Kyllikki Hämäläinen, lukija Mikko Leppilampi, 6h 15 min (painetussa 187 s.)

torstai 16. joulukuuta 2010

Charles Dickens: Joululaulu

Lukupiirin toisena kirjana luettiin Charles Dickensin jouluista klassikkoa. Hyvä valinta, en tiedä olisinko muuten tullut tätä lukeneeksi!

Tarinaa ovat versioineet sen verran monet tahot että se lienee ainakin lähes kaikille suunnilleen tuttu. Erittäin kärttyinen, joulua humpuukina pitävä saituri Ebenezer Scrooge saa jouluyönä vieraikseen kolme henkeä, jotka vuorollaan näyttävät hänelle niin menneen, nykyisen kuin tulevankin joulun, antaen hänelle mahdollisuuden muuttaa tapansa.

Lukupiirin keskustelussa jo kerroinkin mielipiteeni. Pidin kirjasta, ankeista asioista huolimatta koin sen olevan hyvän mielen tarina. En ole mikään ihan kauhean jouluinen ihminen, mutta kyllä tästä joulumieltä irtosi. :)

Yllätyin siitä kuinka nopeasti Scroogen mieli muuttui hänen lähdettyään ensimmäisen hengen kanssa matkaan. Olisi ollut kiinnostavampaa seurata vastaanhangoittelun hiljalleen tapahtuvaa murtumista. Pienet moitteet Dickensille myös siitä, että välillä joitakin asioita selostettiin turhan pitkään. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä paketti, jota on helppo suositella joulunajan lukemiseksi!

Ensimmäinen lause: Ensinnäkin Marley oli kuollut.


Englanninkielinen alkuteos: A Christmas Carol, in Prose: Being a Ghost Story of Christmas (1843)


Kustantaja Basam Books 2006, 2. painos, (julkaistu aiemmin suomeksi useilla muilla nimillä), suom. Tero Valkonen, 111 s.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Jason Goodwin: Käärmekivi

Käärmekivi jatkaa Janitsaaripuun aloittamaa historiallista dekkarisarjaa istanbulilaisen Yashimin, sulttaanin luottoeunukin tutkimuksista. Vuonna 1838 sulttaani makaa kuolemaisillaan uudessa palatsissaan, ja kaupunki odottaa mitä tulee tapahtumaan. Alkaa paljastua outoja murhia, ja Yashimkin joutuu epäillyksi yhdestä, päätyen selvittämään asiaa itsekin kilpaillen aikaa vastaan.

Istanbul vaikuttaa kaikkine kurjuuksineenkin edelleen yhtä kiehtovalta ja houkuttelevalta kuin Janitsaaripuuta lukiessani. Goodwin luo kaupungista rikkaan kuvan historioineen, monine kansallisuuksineen ja perinteiden ja länsimaistumisen välisine ristiriitoineen. Henkilötkin ovat riemastuttavia. Niin Yashim itse kuin hänen ystävänsäkin: tapahtumahetkellä olemattoman Puolan valtion suurlähettiläs Palewski, sulttaanin äiti validé ja drag queen Preen.

Nautin siis tunnelmasta, mutta itse tarina jäi aika etäiseksi, enkä oikeastaan olisi osannut edes heti kirjan suljettuani selittää mistä juonessa olikaan kysymys, vielä vähemmän nyt viikkoa myöhemmin. Luin tätä kyllä pitkähkön aikaa, pienissä pätkissä ja usein lievästi univajeisena, joten osittain sekavat mielikuvat menevät omaan piikkiin, mutta oli siihen syytä kirjassakin.

Ainakin sarjan ensimmäiseen osaan kannattaa kyllä tutustua jos historialliset dekkarit kiinnostavat! Goodwinin kirjoissa on omanlaistaan tyylikkyyttä. Täytyy kuitenkin varoittaa, ettei näitä kumpaakaan kannata lukea nälkäisenä, sillä Yashim tekee ihan liian hyvältä kuulostavaa ruokaa. Usein! :)

Ensimmäinen lause: Ääni oli matala ja karhea, se kuului hänen takaansa iltahämärän laskeutuessa.


Englanninkielinen alkuteos: The Snake Stone (2007)


Kustantaja Karisto, suom. Pekka Tuomisto, 338 s.

maanantai 13. joulukuuta 2010

C. S. Lewis: Velho ja leijona (äänikirja) - ja äänikirjoista muutenkin

Ajanpuute + tietokoneongelmat = blogihiljaisuus! Kirjoja on kertynyt jo muutama jonoon, mutta aloitetaanpa äänikirja-aiheella.

Suhtauduin äänikirjoihin pitkään hyvin epäilevästi. Ajattelin kyllä niiden olevan hyviä vaihtoehtoja niille joille ne sopivat, mutta omalta jutultani ne eivät tuntuneet. (Eivät tunnu täysin vieläkään, mutta olen huomattavasti avoimempi ajatukselle.)  Päädyin kuitenkin lopulta kokeilemaan kuuntelua, koska kuljen vajaan puolen tunnin työmatkani yleensä yksin omalla autolla. Jos sekin aika on mahdollista käyttää lukutoivelistan lyhentämiseen niin kannattaahan asia testata!

Kokeiluni ei kuitenkaan alkanut kovin lupaavasti. Kirjaston valikoimaa tutkittuani päädyin jo joskus keväällä lainaamaan Hemingwayn Vanhuksen ja meren Ismo Kallion lukemana. Pidin paperiversiosta hyvin paljon ja ajattelin että tutusta tarinasta voisi olla hyvä aloittaa - ei välttämättä niin haittaisi jos lause sieltä täältä menisi ohi, epäilin nimittäin keskittymiskykyäni kuuntelun suhteen. Valintaan vaikutti kyllä sekin että Vanhus ja meri on niin lyhyt. :)

Tulos: Tuon kokemuksen jälkeen ymmärrän paljon entistä paremmin, miksi kyseinen kirja on joidenkin mielestä pahuksen tylsä! Vietin sen parissa yhden kohtuullisen haukotuttavan puolituntisen, ja se riitti. Ajatus kuuntelemisesta seuraavilla työmatkoilla ei houkuttanut tippaakaan, joten kesken jäi. Vaikka Kallion ääni toisaalta sopi hyvin tarinan tyyliin ja henkeen, luenta eteni aivan liian hidastempoisesti makuuni, ja jonkinlainen ylieläytyminenkin vähän ärsytti.

Vaikka en sen jälkeen ollutkaan asiasta kovin innoissani, halusin kuitenkin kokeilla vielä jotain muuta, erityylistä, edes sen vuoksi että saisin aiheesta kunnon postauksen aikaiseksi. Katselin äänikirjahyllyä aina välillä kirjastossa käydessäni ja asian muistaessani, mutta mikään vaihtoehto ei oikein tuntunut sopivalta. Yksi vaikutti liikaa keskittymistä vaativalta, toisen olin jo ehtinyt hankkia painettuna, kolmas ei muuten vaan kiinnostanut ja neljäs kiinnosti niin paljon että halusin nautiskella sen ihan oikeasti lukien.

Ratkaisu löytyi kun silmiini osui sattumalta nuortenosaston pieni äänikirjarivistö, jota en ollut hoksannut edes etsiä. Narniaa! Täydellistä! Kirjoja, jotka haluaisin lukea, mutta joita tuskin silti tulisin ihan lähitulevaisuudessa mahduttamaan lukemistooni painettuina versioina, ja jotka todennäköisesti olisivat myös helppoja seurattavia. Nappasin siis mukaani Velhon ja leijonan, jonka totesin jo ensiminuuteilla olleen loistovalinta.

Tarina Narniaan päätyvistä sisaruksista, Valkeasta velhosta ja Aslan-leijonasta vie mukanaan, ja Mikko Leppilampi sopii ainakin tämäntyylisen kirjan lukijaksi loistavasti. Tässä tapauksessa luenta etenee riittävän nopeasti ja juuri sopivan eläväisesti, ääntä puhujan mukaan muunnellen. Kyllähän kuuntelu keskittymistä vaatii, ihan niin kuin lukeminenkin: ajatuksia ei saa päästää pahemmin harhailemaan tai menee pätkä tekstiä ihan ohitse. Yllättävän vaivattomasti se kuitenkin sujui, enkä edes kokenut vaarantavani liikenneturvallisuutta. :) Huomaan kuitenkin, että vaikka toisaalta muistankin tarinan ihan hyvin, tuntuu kauhean hankalalta sanoa siitä mitään. Ehkä se johtuu siitä, että tässä vaiheessa, arviota kirjoittaessani, yleensä tapaan vähän selailla kirjaa?? Noita cd-levyjä tuijottamalla sen sijaan en oikein saa mistään ajatuksesta kiinni. :)

Sarjan osat voisi analysoimalla ja tulkitsemalla kuluttaa vaikka puhki (makuun pääsee http://fi.wikipedia.org/wiki/Narnian_tarinat">Wikipediassa), mutta en yleensä jaksa sellaista harrastaa vaan annan mieluummin vain tarinan viedä. Vaikka kristillinen tematiikka onkin selkeä osa kirjaa, voi sen jättää aika pitkälti huomiottakin ja keskittyä vain maahan, johon pääsee vaatekaapista. Ja mielenkiintoinen paikka se onkin!

Yllätin siis itseni pitämällä äänikirjan kuuntelusta, mutta ihan sinut en vielä asian kanssa ole. Jos joku myöhemmin kysyy multa että olenko lukenut Velhon ja leijonan, niin voinko vastata pokkana myöntävästi ryhtymättä selittelemään: "Joo, tai siis mä kuuntelin sen!" Toisaalta, totta kai voin. Kuten jo sanoin, kuunteleminen ja lukeminen vaativat yhtä lailla keskittymistä, enkä usko että olisin kokenut tarinaa toisenlaisena vaikka olisinkin lukenut sen omin silmin. Mutta silti: ei pino cd-levyjä ole mikään kirja!! Äh. Tästä suunnattomasta ongelmasta huolimatta aion jatkaa äänikirjojen kuuntelua. :) Toinen saatavilla oleva Narnia-sarjan osa, Prinssi Kaspian, on jo loppusuoralla. Sitten taidan jatkaa Pottereilla. Nekin olen halunnut lukea ties kuinka kauan, mutta luettavaa riittää niin paljon ettei ikinä tunnu olevan sopiva hetki aloittaa 7-osaista sarjaa. Ryhdyn siis urakkaan autossa. Viidessä toistaiseksi ilmestyneessä osassa lienee sen verran monta tuntia kuunneltavaa, että alkuvuoden työmatkat tulevat sujumaan mukavasti!

Englanninkielinen alkuteos: The Lion, the Witch and the Wardrobe (1950)


Kustantaja Otava 2005, suom. Kyllikki Hämäläinen, kesto 4h (painetussa 153 s.)

lauantai 4. joulukuuta 2010

2 x sata kirjaa

Listaushulluna ihmisenä täytyy tietysti osallistua tähän juttuun, joka eilen ehti jo monessa blogissa kiertämään. Ensin siis lista, jolta BBC olettaa ihmisen lukeneen keskimäärin kuusi kirjaa, toisena Ilta-Sanomien lista kirjoista jotka jokaisen suomalaisen tulisi lukea.

Lukemani kirjat tummennettu, lisäksi tähdellä merkitty ne jotka ainakin aion jossain vaiheessa lukea.


1 Pride and Prejudice – Jane Austen
2 The Lord of the Rings – JRR Tolkien
3 Jane Eyre – Charlotte Bronte*
4 Harry Potter series – JK Rowling*
5 To Kill a Mockingbird – Harper Lee
6 The Bible
7 Wuthering Heights – Emily Bronte*
8 Nineteen Eighty Four – George Orwell
9 His Dark Materials – Philip Pullman* (1/3 luettu)
10 Great Expectations – Charles Dickens*
11 Little Women – Louisa M Alcott*
12 Tess of the D’Urbervilles – Thomas Hardy
13 Catch 22 – Joseph Heller
14 Complete Works of Shakespeare
15 Rebecca – Daphne Du Maurier*
16 The Hobbit – JRR Tolkien
17 Birdsong – Sebastian Faulk*
18 Catcher in the Rye – JD Salinger
19 The Time Traveler’s Wife – Audrey Niffenegger
20 Middlemarch – George Eliot
21 Gone With The Wind – Margaret Mitchell
22 The Great Gatsby – F Scott Fitzgerald*
23 Bleak House - Charles Dickens*
24 War and Peace – Leo Tolstoy
25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy – Douglas Adams
26 Brideshead Revisited - Evelyn Waugh
27 Crime and Punishment – Fyodor Dostoyevsky
28 Grapes of Wrath – John Steinbeck
29 Alice in Wonderland – Lewis Carroll*
30 The Wind in the Willows – Kenneth Grahame
31 Anna Karenina – Leo Tolstoy*
32 David Copperfield – Charles Dickens
33 Chronicles of Narnia – CS Lewis*
34 Emma -Jane Austen*
35 Persuasion – Jane Austen*
36 The Lion, The Witch and the Wardrobe – CS Lewis (kuuntelin juuri äänikirjana, minkä ajattelin laskea - juttua aiheesta tulossa)
37 The Kite Runner - Khaled Hosseini*
38 Captain Corelli’s Mandolin – Louis De Bernieres
39 Memoirs of a Geisha – Arthur Golden*
40 Winnie the Pooh – A.A. Milne
41 Animal Farm – George Orwell
42 The Da Vinci Code – Dan Brown
43 One Hundred Years of Solitude – Gabriel Garcia Marquez*
44 A Prayer for Owen Meaney – John Irving
45 The Woman in White – Wilkie Collins*
46 Anne of Green Gables – LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd – Thomas Hardy
48 The Handmaid’s Tale – Margaret Atwood*
49 Lord of the Flies – William Golding*
50 Atonement – Ian McEwan*
51 Life of Pi – Yann Martel
52 Dune – Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm – Stella Gibbons
54 Sense and Sensibility – Jane Austen*
55 A Suitable Boy – Vikram Seth
56 The Shadow of the Wind – Carlos Ruiz Zafon
57 A Tale Of Two Cities – Charles Dickens*
58 Brave New World – Aldous Huxley
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time – Mark Haddon*
60 Love In The Time Of Cholera – Gabriel Garcia Marquez*
61 Of Mice and Men – John Steinbeck
62 Lolita – Vladimir Nabokov
63 The Secret History – Donna Tartt
64 The Lovely Bones – Alice Sebold
65 Count of Monte Cristo – Alexandre Dumas
66 On The Road – Jack Kerouac
67 Jude the Obscure – Thomas Hardy
68 Bridget Jones’s Diary – Helen Fielding
69 Midnight’s Children – Salman Rushdie
70 Moby Dick – Herman Melville
71 Oliver Twist – Charles Dickens*
72 Dracula – Bram Stoker*
73 The Secret Garden – Frances Hodgson Burnett
74 Notes From A Small Island – Bill Bryson
75 Ulysses – James Joyce
76 The Inferno – Dante
77 Swallows and Amazons – Arthur Ransome
78 Germinal – Emile Zola
79 Vanity Fair – William Makepeace Thackeray
80 Possession – AS Byatt*
81 A Christmas Carol – Charles Dickens (no, parikymmentä sivua jäljellä... :)
82 Cloud Atlas – David Mitchell*
83 The Color Purple – Alice Walker
84 The Remains of the Day – Kazuo Ishiguro*
85 Madame Bovary – Gustave Flaubert*
86 A Fine Balance – Rohinton Mistry
87 Charlotte’s Web – E.B. White
88 The Five People You Meet In Heaven – Mitch Albom
89 Adventures of Sherlock Holmes – Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection – Enid Blyton
91 Heart of Darkness – Joseph Conrad
92 The Little Prince – Antoine De Saint-Exupery
93 The Wasp Factory – Iain Banks
94 Watership Down – Richard Adams
95 A Confederacy of Dunces – John Kennedy Toole
96 A Town Like Alice – Nevil Shute
97 The Three Musketeers – Alexandre Dumas
98 Hamlet – William Shakespeare
99 Charlie and the Chocolate Factory – Roald Dahl
100 Les Miserables – Victor Hugo


Saldona siis 15 ja yksi kolmasosa. :)


1. Aapeli: Siunattu hulluus
2. Adams Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille
3. Aho Juhani: Rautatie
4. Atwood Margaret: Sokea surmaaja *
5. Austen Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo
6. Auster Paul: Yksinäisyyden äärellä
7. Beauvoir Simone de: Toinen sukupuoli
8. Beecher-Stowe Harriet: Setä Tuomon tupa
9. Bellow Saul: Herzog
10. Bergman Ingmar: Kohtauksia eräästä avioliitosta
11. Bulgakov Mihail: Saatana saapuu Moskovaan
12. Camus Albert: Sivullinen
13. Canth Minna: Köyhää kansaa
14. Carpelam Bo: Axel
15. Dickens Charles: Oliver Twist*
16. Donner Jörn: Isä ja poika
17. Dostojevski Fjodor: Rikos ja rangaistus
18. Dumas Alexandre: Monte Criston kreivi
19. Duras Marguerite: Rakastaja
20. Flaubert Gustave: Madame Bovary*
21. Garcia Márquez Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys*
22. Gogol Nikolai: Kuolleet sielut
23. Grass Günter: Peltirumpu
24. Haavikko Paavo: Puut, kaikki heidän vihreytensä
25. Hassinen Pirjo: Kuninkaanpuisto
26. Hemingway Ernest: Kenelle kellot soivat
27. Hietamies Laila: Valamon yksinäinen
28. Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie
29. Huovinen Veikko: Havukka-ahon ajattelija
30. Huxley Aldous: Uljas uusi maailma
31. Hyry Antti: Kevättä ja syksyä
32. Hämäläinen Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä
33. Härkönen Anna-Leena: Häräntappoase
34. Itkonen Juha: Kohti
35. Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi
36. Jansson Tove: Vaarallinen juhannus
37. Joenpelto Eeva: Vetää kaikista ovista
38. Joyce James: Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta
39. Kafka Franz: Oikeusjuttu
40. Kalevala
41. Kauranen Anja: Sonja O. kävi täällä
42. Kianto Ilmari: Punainen viiva
43. Kihlman Christer: Kallis prinssi
44. Kilpi Eeva: Kesä ja keski-ikäinen nainen
45. Kivi Aleksis: Seitsemän veljestä
46. Krohn Leena: Tainaron
47. Lahiri Jhumpa: Tämä siunattu koti
48. Lander Leena: Käsky
49. Lehtonen Joel: Putkinotko
50. Lindgren Astrid: Peppi pitkätossu
51. Linna Väinö: Tuntematon sotilas*
52. Linna Väinö: Täällä Pohjantähden alla*
53. Lundán Reko ja Tina: Viikkoja, kuukausia
54. Majakovski Vladimir: Pilvi housuissa
55. Mann Thomas: Taikavuori
56. McEwan Ian: Sovitus*
57. Meri Veijo: Manillaköysi
58. Meriluoto Aila: Lasimaalaus
59. Miller Arthur: Ajan uurteita
60. Miller Henry: Kravun kääntöpiiri
61. Milne A.A.: Nalle Puh
62. Montgomery L.M.: Annan nuoruusvuodet
63. Mukka Timo K.: Maa on syntinen laulu
64. Murakami Haruki: Kafka rannalla*
65. Mäkelä Hannu: Mestari
66. Neruda Pablo: Andien mainingit
67. Oksanen Sofi: Puhdistus*
68. Paasilinna Arto: Onnellinen mies
69. Paavolainen Olavi: Synkkä yksinpuhelu
70. Peltonen Juhani: Elmo
71. Proulx Annie: Lyhyt kantama
72. Pulkkinen Riikka: Raja*
73. Päätalo Kalle: Nuoruuden savotat
74. Raittila Hannu: Canal Grande
75. Remes Ilkka: 6/12
76. Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi*
77. Rushdie Salman: Keskiyön lapset
78. Roth Philip: Amerikkalainen pastoraali
79. Saarikoski Pentti: Mitä tapahtuu todella?
80. Saisio Pirkko: Elämänmeno
81. Shakespeare William: Hamlet
82. Shields Carol: Kivipäiväkirjat
83. Salama Hannu: Minä, Olli ja Orvokki
84. Sartre Jean-Paul: Inho
85. Sillanpää F.E.: Nuorena nukkunut
86. Solzhenitsyn Aleksandr: Vankileirien saaristo
87. Steinbeck John: Hiiriä ja ihmisiä
88. Styron William: Sofien valinta
89. Swan Anni: Tottisalmen perillinen
90. Tervo Jari: Troikka
91. Tolkien J.R.R.: Taru sormusten herrasta
92. Tolstoi Leo: Anna Karenina
93. Turkka Jouko: Aiheita
94. Tuuri Antti: Pohjanmaa
95. Twain Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
96. Utrio Kaari: Eevan tyttäret
97. Vartio Marja-Liisa: Hänen olivat linnut
98. Viita Lauri: Betonimylläri
99. Waltari Mika: Sinuhe egyptiläinen*
100. Westö Kjell: Missä kuljimme kerran


Vain 11! No, tästä on hyvä jatkaa... :) Kotimaisten klassikoiden tuntemukseni on kyllä surkeaa, Sinuhe ja Tuntematon sotilaskin lukematta. Aion kyllä korjata asian, kunhan tästä ehdin!

tiistai 30. marraskuuta 2010

Arto Lappi (toim.): Kevätsateiden aika

Arto Lappi on suomentanut ja toimittanut kokoelman japanilaisia tankarunoja 600-1800-luvuilta. Monet runoista ovat siis yli tuhat vuotta vanhoja, mutta eivät päivääkään liian vanhoja - paremminkin ne tuntuvat raikkailta ja tuoreilta! Kokoelma on ihastuttava. Runot vievät ajatukset kauas viiden pienen rivin ulkopuolelle. Miten niin vähällä voikin sanoa niin paljon?

Ennakkomielikuvissani japanilainen runous sisälsi paljon luontoa ja vuodenaikojen vaihtumista, mikä pitikin paikkansa:

Luumunkukkien
syvänpunainen hehku,
pajut iltojen
varjoissa taipuisina.
Kevätsateiden aika.


Kyoogoku Tamekane


Aihevalikoimasta löytyi silti paljon muutakin, kuten rakkautta:

Pitkät syysyötkään
eivät kyllin pitkiä
kauan kertyneen
rakkautemme vihdoin
saadessa täyttymyksen.


Tuntematon

Sekä kaipausta, vanhuutta, nuoruutta, vuoria, auringonnousuja, kurjen ääntä, vaeltavia pilviä... Nämä runot sopisivat hyvin päivärutiiniksi, pikku hetken rauhoittumiseksi yhden kerrallaan lukien. Lappi on suomentanut runot englanninkielisistä käännöksistä, mutta paljon japanilaista runoutta kääntänyt Kai Nieminen on käynyt läpi alkuperäiset runot sekä käännöversiot, joten uskoisin niiden hengen säilyneen mahdollisimman tarkoin. Kirjassa on lueteltu muutamia muita kokoelmia, joihin aion tutustua (Miten voisin vastustaa kirjaa nimeltä Riehaantunut pilvi?). Olen ihan ihastunut! :)

Kustantaja Sammakko 2005, runot englanninnoksista suom. Arto Lappi, 82 s.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Sami Hilvo: Viinakortti

Söimme huopiin kääriytyneinä, puisilla penkeillä istuen. Joimme hiljaisuuden vallitessa vielä lasilliset, huulillamme salaliittolaisten hymy ja tietoisuus siitä, että olimme astuneet rajan yli.
Huomasimme viimein salvata oven. Teimme huovista pesän sivustavedettävään, sammutimme kynttilät ja nukahdimme sylikkäin, sinun partainen leukasi ja rohtuneet huulesi rintaani vasten. Käkikello hiljeni ja aika viimein pysähtyi.


Mikael saapuu isoäitinsä hautajaisiin, taloon joka on aina tuntunut enemmän kodilta kuin se paikka jossa hänen vanhempansa asuivat. Vastassa ovat häntä edelleen hyljeksivät sukulaiset, mutta myös isoisän sisko Tuulikki, joka antaa Mikaelille avaimen isoisän työhuoneeseen. Sieltä Mikael löytää sodanaikaisia päiväkirjoja joista selviää isoisä Urhon syvä, salainen rakkaus ystäväänsä ja toiseen sotilaaseen Toivoon. Isoisällä ja pojanpojalla oli muutakin yhteistä kuin perinnöksi annettu nimismiehen virkapaita ja sen taskussa kulkenut viinakortti.

Hilvo on tarttunut rohkeasti aiheeseen jonka jotkut varmasti haluaisivat pitää poissa näkyvistä, ja lopputulos on hieno! Kielessä on sekä karuutta että kauneutta, juuri tähän tarinaan sopivassa suhteessa. Henkilöt ovat eläviä ja heidän kokemuksensa kiinnostavia. Urho ja Toivo joutuivat salaamaan todelliset tunteensa täysin, menemään naimisiin ja perustamaan perheen koska niin kuului tehdä. Mikael voi olla julkisesti mitä on, mikä ei valitettavasti silti tarkoita että kaikki sen hyväksyisivät. Mikaelin isä vaikenee niin isänsä ja poikansa asioista kuin omistaankin.

En oikein keksi mitään mihin voisin Viinakorttia verrata. Se on omanlaisensa: erilainen rakkaustarina, erilainen sotakuvaus. Kannattaa lukea!

Ensimmäinen lause: Asemalla minulle tarjotaan kyytiä, mutta kieltäydyn.


Kustantaja Tammi 2010, 208 s.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Helmi Kekkonen: Kotiin

Helmi Kekkosen surumielisen sävyisissä novelleissa kohdataan ja erotaan, saadaan ja menetetään.

Teksti on kaunista, herkkää ja hiotun tuntuista. Ajattomuuden ja paikattomuuden tuntu tuo mukanaan vähän unenomaisen utuisen vaikutelman. Novellit on nimetty henkilöiden mukaan, ja ne kietoutuvat osittain toisiinsa. Niiden yhteydet ovat toisaalta tarpeettomia, mutta koska satun pitämään sellaisten bongailusta, en toki niiden olemassaoloa vastustakaan. Pidän myös siitä, että sisällysluetteloon oli kunkin novellin nimen perään lisätty lause, joka muistuttaa tarinasta ja jonka avulla voi jälkeenpäin helposti palata tunnelmaan.

Suosikkejani ovat Ilona sekä Anna & Tom. Edellisessä kerrotaan naisesta joka käy sairaalassa katsomassa dementoitunutta äitiään, jälkimmäisessä pariskunnasta joka löytää mökkireissulta aavistuksen uudesta alusta aviokriisin jälkeen. Aatos-novellin loppu ei oikein tuntunut kuuluvan joukkoon, mutta muuten kokonaisuus on eheä ja tyylikäs.

Viisitoista vuotta. Siitä on melkein viisitoista vuotta. Kurkkua kuristaa, haluaisin huutaa ääneen. Miten sinä et voi tajuta että siitä päivästä rannalla on melkein viisitoista vuotta, että siinä päivässä ei ole mitään muistamisen arvoista. Samanlainen kylmä päivä kuin kaikki muutkin, isän horjuva katse, sinun tekopirteä äänesi. Isä on jo kuollut ja sinä makaat täällä kuin pieni lapsi. Tuomas ei tule ja miksi helvetissä minun pitää hoitaa tämä kaikki yksin.
-Kyllä minä sen muistan. Sinä, minä ja isä rannalla.
-Paljain jaloin.
-Niin. Paljain jaloin.
Nyökkäät varovasti kuin peläten että peruisin sanani ja veisin pois tuon kuvan jota mielesi hämärässä vaalit.


Ilona


Kustantaja Avain 2009, 128 s.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

31-vuotias Kathy H. kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan, jotka hän vietti viihtyisässä, ulkomaailmalta enimmäkseen suljetussa Hailshamin sisäoppilaitoksessa yhdessä ystäviensä Ruthin ja Tommyn ja muiden oppilaiden kanssa. Idyllissä on eräs särö. Hailshamin kasvattajien puheista ja Kathyn kerronnan lähimenneisyyttä väläyttävistä pilkahduksista lukijalle selviää pikkuhiljaa oppilaiden tausta ja heidän Hailshamissa olonsa todellinen syy.

Kathyn kertojanääni on selkeästi omantyylinen. Hän liikkuu vuodesta toiseen, eteenpäin ja taaksepäin, poiketen välillä selittämään jotain minkä tietäminen on tarpeen juuri mainitun asian ymmärtämiseksi. Tämä toimii hyvin, vaikka saattaakin vaatia lukijalta toisinaan ihan pikkuisen ylimääräistä keskittymistä.

Ishiguro luo melko eleettömin keinoin tarinan joka hätkäyttää ja tekee vaikutuksen. Kathy kertoo elämästään hyväksyvään sävyyn, tavallaan jopa aika laimean toteavaan. Kyseenalaistaminen jää lukijan tehtäväksi, ja sille on todella tarvetta kun kaikki selviää.

Kathyn havaintojen kautta selviää monenlaista myös Ruthin ja Tommyn ajatuksista, teoista ja kasvamisesta. Kolmikon keskinäiset suhteet eivät ole lainkaan selkeän mutkattomat. Olen merkinnyt tunnisteeksi myös "scifin", mutta ei kannata jättää kirjaa väliin siksi ettei yleensä sellaista lue. Eräs scifihenkinen asia liittyy oleellisesti tarinaan, mutta ennen kaikkea Ole luonani aina on kertomus ihmisistä. Täytynee lisätä muutakin Ishiguron tuotantoa loputtomiin kasvavalle lukutoivelistalleni...

Ensimmäinen lause: Nimeni on Kathy H.


Englanninkielinen alkuteos: Never Let Me Go (2005)


Kustantaja Tammi 2005, suom. Helene Bützow, 394 s.

Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

Kevättalvella 1955 syrjäisellä Dannerin maatilalla tapahtuu hirvittävä veriteko. Naapurit löytävät muutamaa päivää myöhemmin koko perheen raa'asti murhattuna.

Schenkel ei ole kirjoittanut perinteistä dekkaria vaan romaanin rikoksesta. Siinä ääneen pääsevät monet kyläläiset, joista kukaan ei juuri pitänyt murhatusta perheestä, mutta jotka silti vähän säästelevät sanojaan, koska "eiväthän heidän asiansa minulle kuulu". Lausunnot paljastavat kylän suunnattoman järkytyksen teon vuoksi, mutta toisaalta myös asioiden kuoliaaksi vaikenemisen kulttuurin.

Kertojien joukossa on murhaajakin, jonka nimeä ei suoraan sanota vaikka se kyllä lukijalle selviääkin. Kirjassa vuorottelevat kyläläisten lausunnot, murhaajan tekemiset, uhrien kertomukset, onpa väliin siroteltu rukouksiakin jotka tiivistävät tunnelmaa entisestään. Rakenne toimii erinomaisesti, Hiljainen kylä on täynnä tehoa ja voimaa. Lukunautinnosta ei kuitenkaan voi puhua, sillä kirja puistattaa, kammottaa ja saa voimaan pahoin. Tämän postauksen lukija päättäköön siis itse, ottaako nämä mielipiteeni suosituksena vai kehotuksena pysyä kaukana, itse olen kahden vaiheilla.

Ensimmäinen lause: Ensimmäisen sodanjälkeisen kesän vietin maalla etäisten sukulaisten luona.


Saksankielinen alkuteos: Tannöd (2005)


Kustantaja Gummerus 2009, suom. Leena Vallisaari, 231 s.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Jääskeläisen nimi on esiintynyt viime aikoina blogeissa niin tiuhaan, että varmasti joku on jo yliannostuksen saaneena päättänyt olla lukematta mieheltä yhtään mitään. Pyydän kuitenkin: tee itsellesi palvelus ja harkitse vielä.

Itse tartuin Lumikkoon ja yhdeksään muuhun koska Reeta Karoliina kehotti uskomaan suosiolla että tämä kannattaa lukea - ja oli niin oikeassa! :) Ihastuin kirjaan saman tien lukemisen aloitettuani, ja marssin kirjakauppaan ostamaan Jääskeläisen uusimman, Harjukaupungin salakäytävät, luettuani tätä ehkä viitisenkymmentä sivua.

Lumikko ja yhdeksän muuta on omaperäinen, mielikuvituksekas, ennalta-arvaamaton, hauska, jännittävä ja täynnä niin pieniä kuin isompiakin juttuja jotka kutkuttavat ajatuksia. Ja vaikka toistan itseäni, on pakko sanoa samaa kuin Carlsonin kohdalla: Aivan mahtavaa tekstiä! Tällä kertaa se mahtavuus syntyy rikkaudesta, leikittelevyydestä sekä jostain, jota turhautuneesti yritän määritellä mutta en osaa.

Tarina sijoittuu Jäniksenselän paikkakunnalle, joka on tullut tunnetuksi rakastetusta lastenkirjailijasta Laura Lumikosta ja tämän perustamasta Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seurasta, jonka yhdeksän jäsentä kuuluvat Suomen arvostetuimpiin nykykirjailijoihin. Pitkän etsimisen jälkeen seuraan saadaan kymmenes jäsen, mikä saa jäsenten pelaaman Pelin alkamaan uudestaan ja vanhat arvoitukset ja salaisuudet selviämään. Juoneen liittyy paljon muutakin, mutta en itse tiennyt kirjasta kovin paljoa lukemaan ryhtyessäni ja se oli hyvä juttu, joten annan mieluummin muidenkin vain hypätä tarinan vietäviksi.

Kirjassa oli paljon asioita joista pidin: vinksahtaneisuus, Peli kaikessa arveluttavuudessaankin, henkilöt (varsinkin Aura Jokinen), kieli, se ettei ikinä tiennyt mitä seuraavan mutkan takana odottaa...ties kuinka pitkään tätä listaa voisi jatkaa. Loistava, upea kirja jonka lukemisen en olisi halunnut päättyvän!!!!!!!

Ensimmäinen lause: Lukija ensin hämmästyi ja sitten loukkaantui, kun rikollinen nimeltä Raskolnikov äkkiä surmattiin hänen silmiensä edessä keskelle katua.


Kustantaja Atena 2006, 322 s.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Kiitos!

Postilaatikossa odotti iloinen yllätys - arvontavoittoni Leena Lumen Kaunein kansi -äänestyksestä! Suurkiitos!!Sain Anna Janssonin Haudankaivajan sekä Andrew Taylorin Kirjat jotka muuttivat maailmaa - molempiin tulen tarttumaan suurella mielenkiinnolla! Olen lukenut pari aiempaa Maria Wern -dekkaria, jotka ovat taattua ruotsalaista laatua, ja varmasti useimmat kirjojen ystävät ovat laillani kiinnostuneita kirjojen vallasta ja vaikutuksesta historiassa. Kiitos siis vielä uudestaan! :)



Koska koira haahuili kuvauspaikan lähettyvillä, niin laitetaan se nyt tähän ihan asiaan liittymättömänä bonuksena. Ja tämähän EI ole sisustusblogi! :) Tässä siis Remu:


Kun koirakin kerran pääsi mukaan niin pitihän sitten mennä lymypaikassaan torkkunutta Kassu-herraakin kuvaamaan. Surkea kuva, mutta en viitsinyt sitä kovin pitkään häiritä koska tosiaan herätin kesken makeiden unien! :)

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

Thomas ei tee sunnuntaina töitä, mutta hän ei tiedä minne mieluummin menisi sillä kotona ahdistaa, vaikka hän lapsia rakastaakin. Hän kävelee tietä pitkin ja kukkuloilla ja puutarhassa kuin muka pystyisi harppomaan ajatuksia nopeammin, elämisen pakkoa ei hetkeen muista jos on muutakin tekemistä.


Thomas Davies toimii pienen kentiläiskylän kuuluisuuden, Charles Darwinin puutarhurina. Kyläläiset pitävät häntä outona, vähän hulluna: mies ei usko Jumalaan ja aikoo huhun mukaan tappaa itsensä, ties vaikka lapsensakin surressaan niin vaimonsa kuolemaa.

kirkko on kapea ja tumma, naakat lentävät kellotapulissa sisään ja ulos, tornin huippu muistuttaa piispanhiippaa.
Rosemary Rowea itkettää, puhukoon pappi mitä puhuu, kirkossa sielu lämpiää ja sulaa, Martha Bailey nyökkäilee ja hymyilee Eileen Fainelle vaikka rouvan naama on hapan kuin pinttynyt yöastia
Alice Faine kerää helmansa, kävelee hitaasti, ajatukset lentävät, mutta kengät pysykööt tiellä ja nainen lestissään, jos joskus kuulisinkin Jumalan enkä aina vain äidin äänen


Aivan mahtavaa tekstiä! Rytmi vaihtelee; välillä mennään enemmän, välillä vähemmän tajunnanvirtaisesti, välillä hitaasti, sitten taas kiihkeästi. Lähes välimerkittömät pätkät toivat jostain syystä lukemiseeni välillä sellaista kiireen tuntua että jouduin tosissani komentamaan itseäni hidastamaan, koska näitä lauseita ei ole tarkoitettu hotkittaviksi.

Kertojina toimii koko joukko kyläläisiä. Toisinaan kerronnan näkökulma vaihtuu kesken virkkeenkin ulkopuolisesta minäkertojaksi, mikä on erikoista mutta toimivaa. Aina ei ole selvillä kuka puhuu, mutta se ei haittaa. Varsinkin alussa tuntuikin hetkittäin kuin kyläläisillä olisi yhteinen tietoisuus.

Tämä sattuikin sopimaan hyvin Korallivarkaan perään luettavaksi koska siinäkin käsiteltiin tieteen ja uskonnon suhdetta. Nyt mennään syvemmälle, eri tyylilläkin toki. Itse Darwinia ei kirjassa näy lainkaan, hänen ajatustensa vaikutus sen sijaan kyllä. Kyläläisille tiede on uusi epäjumala. Mihin sielu muka mahtuu, jos pää on tietoa täynnä?


Lainasin tämän kirjastosta mutta luulenpa että nappaan pokkariversion mukaan seuraavalla kirjakauppakäynnillä, ihan vain avatakseni sen silloin tällöin ja lukeakseni pätkän.

Ensimmäinen lause: Edwin jolkottaa tietä pitkin ja kaivaa nenäänsä


Kustantaja Otava 2009, 176 s.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Rebecca Stott: Korallivaras

Pariisi 1815. Napoleon on juuri lähetetty pitkälle matkalleen kohti Saint Helenaa, kun anatomian opiskelija Daniel Connor saapuu kaupunkiin työskennelläkseen kuuluisassa Jardin des Plantesissa. Hänen loistava tulevaisuutensa tuntuu kuitenkin murenevan käsiin jo alkumetreillä, kun hän menettää muistiinpanonsa ja arvokkaat korallinäytteensä kauniille varkaalle.

Korallivarkaassa on vähän Tuulen varjoa, vähän Intohimoa ja paljon omaa yhdistettynä Zarafan kuvaamaan maailmaan. (Ja kyseinen kirahvikin tarinassa vilahtaa.) Jotain odottava, muutoksen kourissa oleva, kiistellyn evoluutioteorian syntyhistoriaa todistava Pariisi on upeasti ja tunnelmallisesti kuvattu.

Alussa ärsyynnyin Danielin heikkoudesta naiskauneuden edessä, mutta tunne katosi tapahtumien edetessä. Stott yhdistää sujuvasti monenlaista: tiedettä, kysymyksiä kaiken alusta, maailmankuvan muutosta, kaupungin ja sen asukkaiden traagista historiaa, romantiikkaa, jännitystä, taitavia varkaita.

Korallivarkaaseen kannattaa tutustua! En yllättyisi jos kuulisin että elokuvaoikeudet on myyty, niin helppoa tarina on nähdä mielessään valkokankaalla. Bonuspisteitä vielä kauniista kannesta! :)

Mutta jopa kaupungissa hän omien sanojensa mukaan kaipasi Pariisiin. Manon valitti hänen puhuvan jatkuvasti Pariisista: Jardinista, viimeisimmistä mikroskoopeista, museoista, kiistoista joita voi käydä vain siellä. Pariisissa oli hänen kaipaamiaan asioita, hän sanoi, eivätkä ne olleet asioita jollaisia naiset tavallisesti kaipaavat, kuten hattuja tai hansikkaita tai pitsiä, vaan hän kaipasi kuriositeettikauppoja ja keräilijöitä, museoita ja ihmisiä.


Ensimmäinen lause: Kun eräänä kuumana heinäkuun aamuyönä vuonna 1815 istuin postivaunujen ulkopenkillä muutaman kilometrin päässä Pariisista, havahduin pimeässä ranskaa puhuvaan naisen ääneen, jossa oli syvyyttä ja kalkkikiven karheutta.


Englanninkielinen alkuteos: The Coral Thief (2009)


Kustantaja Avain 2010, suom. Arto Schroderus, 357 s.

torstai 4. marraskuuta 2010

Romain Sardou: Kolmastoista kylä

Syrjäisessä Draguanin hiippakunnassa Etelä-Ranskassa kärsitään talvella 1284 hirmupakkasista. Draguania koetellaan muutenkin: edellisenä vuonna paljastui kammottavien tapahtumien seurauksena, että hiippakuntaan kuuluu myös kolmastoista kylä. Soiden ympäröimä, monen päivämatkan päässä muusta asutuksesta sijaitseva Heurteloup on ollut unohtuneena kymmeniä vuosia. Draguanin piispa Haquin on pestannut kylään nuoren papin nimeltä Henno Gui, mutta kuolee salaperäisen vieraan murhaamana ennen tämän saapumista. Kolmastoista kylä tuntuu kätkevän salaisuuden joka herättää kiinnostusta Vatikaanissa asti.

Mjaah...tämä menee luokkaan "ihan ok". Keskiaikainen tunnelma on sopivan synkeä ja ajatus eristyneestä kylästä kiehtova, mutta tarina on vähän tasapaksu ja lopulta juonessa ja paljastuvassa salaisuudessa on pieni tekemällä tehdyn ja kaukaa haetun maku. Lisäksi varoitus väkivaltaisuuksia kaihtaville, koska tässä oli muutamia aika raakoja kohtia.

Ensimmäinen lause: Otteita Foixin pyhän inkvisitiotuomioistuimen säilyttämistä pöytäkirjoista.


Ranskankielinen alkuteos: Pardonnez nos offenses (2002)


Kustantaja Bazar 2010, suom. Anna-Maija Viitanen, 366 s.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Banana Yoshimoto: Kitchen

Banana Yoshimoton Kitchen mainitaan englanninkielisissä kirjablogeissa silloin tällöin, mutta en ollut siitä niin paljon kiinnostunut että olisin ottanut kirjasta selvää. En edes tiennyt että kirja on suomennettu, ennen kuin se osui silmiini kirjaston hyllyssä, josta poimin sen hetken mielijohteesta mukaani. Lukemaan ryhtyessäni en tiennyt yhtään mitä odottaa, mikä on oikein virkistävää aina välillä!

Ajattelin kuitenkin lukevani romaania, mutta ei tämä sellainen mielestäni ollut. Google kyllä kertoo että romaaniksi tätä silti useimmissa paikoissa kutsutaan, joten menköön tässäkin tunnisteisiin sellaisena kun en parempaakaan nimitystä tiedä. Novellitkaan eivät tunnu asianmukaisilta.

Kirja koostuu kolmesta osasta, joista kaksi ensimmäistä kertoo samaa tarinaa ja kolmas omaansa. Yhteisenä teemana niillä on nuoren naisen selviytyminen surusta ja menetyksestä. Ensimmäisessä tarinassa isoäitinsä kanssa asunut Mikage päätyy yksin jäätyään asumaan isoäidin tunteman nuoren miehen ja tämän transvestiitti-isän luokse. Toisessa Satsuki menettää rakastettunsa onnettomuudessa ja etsii suruunsa hetken helpotusta joka-aamuisesta juoksulenkistä. Levähtäessään eräänä aamuna sillalla hän tapaa erikoisen naisen, joka paljastaa hänelle jotain mikä lopulta auttaa siirtymään elämässä eteenpäin.

Pidin kirjasta mutta se ei tuntunut mitenkään erityiseltä, enkä usko sen jäävän kovin vahvasti mieleeni. Sain kuitenkin lukea kauniisti kirjoitettuja tarinoita joissa oli kiinnostavia henkilöitä!

Ensimmäinen lause: Keittiö on minulle maailman rakkain paikka.


Japaninkielinen  alkuteos: Kitchin (1988)


Kustantaja Otava 1995, suom. Kai Nieminen, 172 s.

torstai 28. lokakuuta 2010

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.

Olen halunnut lukea tämän siitä asti kun tämä vuonna 2000 sai Finlandia-palkinnon. Eihän tässä kovin pitkään siis mennyt. :) No, kirja tuskin on odottamisesta huonontunut!

Kirjan idea on mielestäni todella hyvä. Sinisalon vaihtoehtoisessa todellisuudessa pohjoismaisten suurpetojen joukkoon on saatu varsin kiehtova laji: peikko, joka viimein vuonna 1907 löydettiin ja tieteellisesti tunnistettiin. Tarinan päähenkilö on Mikael, valokuvaaja joka ulkonäkönsä vuoksi tunnetaan Tampereen homopiireissä nimellä Enkeli. Hän löytää kerrostalon pihalta sairaan peikonpoikasen jonka tietää heti haluavansa omakseen ja vie kotiinsa. Kuten on odotettavissa, peikon pitäminen asunnossa, salaa, ei ole ihan mutkaton juttu.

Homma toimii erinomaisesti myös muuten kuin vain ideana. Kertojina toimivat vuorotellen Mikael, hänen hiljattain jättämänsä ex Tohtori Spiderman, Mikaeliin ihastunut Ecke, alakerran Pentin alistettu filippiiniläinen postimyyntivaimo Palomita sekä mainostoimiston komea Martes, joka leikittelee Mikaelin ihastumisella. Kerronta etenee nopeatempoisesti pätkissä, jotka ovat välillä hyvinkin lyhyitä ja pisimmilläänkin vain muutaman sivun mittaisia. Väleihin on siroteltu runsaasti vanhoja tarinoita, runoja sekä "tieteellisiä" tekstejä peikoista. Omaan makuuni tämä toteutus ainakin sopi oikein hyvin.

Kirja käsittelee monenlaisia valtasuhteita ja niiden muutoksia henkilöiden välillä (peikko mukaanluettuna). Sen Sinisalo hoitaa taidolla, kuten myös vanhojen myyttien ja kesyttömän luonnon yhdistämisen nykypäivän kaupunkilaisen elämään. Tykkäsin!!

Ensimmäinen lause: Alan hätääntyä.

Kustantaja Tammi 2000, 268 s.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja

17-vuotias Cassandra Mortmain asuu perheensä kanssa vanhassa puolittain raunioituneessa linnassa, jonka kirjailijaisä menestyksensä huipulla vuokrasi neljäksikymmeneksi vuodeksi. Nyt isän luovuus on kuitenkin tyrehtynyt ja enimmät huonekalutkin myyty rahanpuutteessa.

Koko perheen, ja erityisesti Cassandran ja hänen Rose-siskonsa elämä saa odottamattoman käänteen kun paikalle ilmaantuvat veljekset Simon ja Neil, läheisen kartanon perijät ja sitä myötä myös linnan uudet omistajat.

Linnanneidon lokikirjan voisi kai sanoa olevan jonkinmoisessa kulttiklassikon maineessa. Asetelma on tarkoituksellisen samankaltainen kuin Jane Austenin Ylpeydessä ja ennakkoluulossa (mutta tarina päättyy vähemmän odotettavasti), ja tunnelmassakin on sopivasti jotain samaa ja jotain uutta. Kirja on välillä vähän hassu. Se on myös romanttinen olematta imelä. Ja linna on tietysti aivan mahtava ympäristö! Positiivisia juttuja riittää, mutta silti onnistuin olemaan saamatta kirjasta erityisempiä säväyksiä. Kai siksi, että kukaan henkilöistä ei kiinnostanut ihan tosissaan. Mutta tästä on tainnut sen verran moni tykätä, että älkää mua uskoko vaan kokeilkaa lukea itse! :)

Ensimmäinen lause: Kirjoitan tätä keittiön pesualtaassa.


Englanninkielinen alkuteos: I Capture the Castle (1949)


Kustantaja Gummerus 2002, (ilm. 1949 suomeksi nimellä Rauniolinna), suom. Marja Helanen-Ahtola, 374 s.

torstai 21. lokakuuta 2010

Philip Pullman: Kultainen kompassi

Olipas ilo uppoutua pitkästä aikaa kunnon fantasiaseikkailuun! Universumien tomu -trilogian ensimmäisessä osassa ollaan maailmassa, joka pääpiirteittäin on samanlainen kuin omamme joskus viktoriaanisen ajan paikkeilla. Eroja kuitenkin on, tärkeimpänä niistä se että jokaisella ihmisellä on oma eläinhahmoinen seuralainen, daimoni, joka on aina hänen vierellään. Lapissa asuu noitia ja Svalbardia hallitsevat panssariasuiset soturijääkarhut. Kirkko on yhteiskunnassa vahvassa asemassa, mutta sekään ei ole aivan samanlainen kuin meidän tuntemamme.

Kyseisen maailman Oxfordissa asuu tyttö nimeltä Lyra. Kun hänen ystävänsä Roger kaapataan yhdessä monien muiden lasten kanssa pohjoiseen salaperäistä tarkoitusta varten, ja Lyran setä, tutkimusmatkailija lordi Asrielkin on pulassa samalla suunnalla, Lyra lähtee pelastusretkikunnan mukaan. Apunaan matkalla hänellä on daimoninsa Pantalaimon, aletiometri-niminen laite joka kertoo vastauksen mihin tahansa kysymykseen kunhan sitä osaa käyttää, iso joukko gyptien venekansaa sekä panssarikarhu Iorek Byrnison.

Pidin Pullmanin ratkaisusta käyttää tuttua paikkaa vähän "kieroutuneena" oman fantasiamaailman luomisen sijaan. Erot kutkuttivat mielikuvitusta, ja olisin toivonut niistä kerrottavan lisääkin. Olisin ehkä toivonut myös vähän lisää syvyyttä koko juttuun, mutta ehkä sitä löytyy myöhemmistä osista - ne aion ehdottomasti lukea. Ainakin niissä päästään rinnakkaisulottuvuuksiin, joista tässä vaiheessa saatiin vasta pientä esimakua, ja varmaankin saadaan myös vastaus siihen, mitä oikein on kummallinen Tomu ja mitä se tekee.

Tämä vauhdikas nuortenkirja sopii oikein hyvin myös aikuisille fantasian ystäville - kaikkien makuun se ei tosin varmastikaan ole, sillä sen verran lapsekkuutta tekstistä kuitenkin löytyi.

Ensimmäinen lause: Lyra ja hänen daimoninsa kulkivat collegen pimenevän ruokasalin läpi pysytellen tiukasti yhdellä seinustalla, niin ettei heitä voitu nähdä keittiöstä.


Englanninkielinen alkuteos: Northern Lights (1995)


Kustantaja Tammi 1996, suom. Helene Bützow, 405 s.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Pientä mainostusta

Ensinnäkin: Jenni, Sara ja Tomomi ovat perustaneet nettilukupiirin, jossa ensimmäisenä luetaan Doris Lessingin Kultainen muistikirja. Kaikki mukaan! :)

Ja toiseksi: WSOY on nyt julkaissut Kathryn Stockettin loistavan The Helpin suomeksi nimellä Piiat. Käännöstä silmäillessäni totesin että ainakin Aibeleenin rehevä murre on kärsinyt, mutta se oli toki odotettavissakin, kaikkea kun ei vain ole mahdollista kääntää. Siitä huolimatta, suosittelen lämpimästi lukemista!

torstai 14. lokakuuta 2010

Jeanette Winterson: Majakanvartija

Hopea on äitinsä ja maissa käyneen merimehen tapaamisen tulos. Äitinsä kuoltua hän päätyy sokean majakanvartija Pew'n luo. Pew aikoo opettaa Hopeasta seuraajansa, mutta tärkeämpää on se, että hän kertoo Hopealle tarinoita joista muodostuu opastus ja tukiverkko tämän loppuiäksi.

Intohimon luettuani kirjoitin rakastuneeni Wintersonin tyyliin ensimmäisen sivun puoliväliin mennessä. Kirja on muutenkin loistava, ja sen loistavuus on vain syventynyt mielessäni lukemisen jälkeen. Majakanvartijalla oli siis lunastettavanaan turhankin isot odotukset, ja vähän vajaaksi valitettavasti jäi.

Ihastus Wintersonin tyyliin kyllä vahvistui, taas jo ensimmäisissä lauseissa, ja tekstissä on paljon hienoja kohtia. Kokonaisuus, lähinnä tarinan puolesta, on kuitenkin turhan sekava. En oikein tajunnut, miten kaikki asiat liittyivät toisiinsa.

Suurin osa tekstistä on ajattoman tuntuista, ja aluksi luulinkin pitkään olevani jossain vanhoissa ajoissa. Kunnes vastaan tuli sana euro, ja myöhemmin kännykkä, McDonald's... Nuo kohdat hyppäsivät vähän ikävästi silmille, olisin mieluummin pysynyt siinä vanhahtavan ajattomassa olotilassani.

Paljon enemmän on silti hyvää kuin huonoa. Kirjassa on kiva, vähän epätodellinen tunnelma, ja Hopean kertojanääni on raikas, eloisa ja omaperäinen. Winterson on edelleen matkalla suosikkikirjailijoideni kärkijoukkoon.

Pew, kerro minulle tarina.
Minkälainen tarina, lapsukainen?
Tarina, joka päättyy onnellisesti.
Maailmassa ei ole sellaista asiaa.
Onnellista loppua?
Loppua.


Ensimmäinen lause: Äitini kutsui minua Hopeaksi.


Englanninkielinen alkuteos: Lighthousekeeping (2004)


Kustantaja Bazar 2005, suom. Mervi Sainio, 208 s.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Johan Theorin: Yömyrsky

Katrine ja Joakim Westin lapsineen ovat ostaneet vanhan öölantilaisen Åluddenin kartanon, josta he aikovat kunnostaa unelmiensa kodin. Mutta jo ennen kuin perhe on edes asettunut kunnolla aloilleen, kartanon rannassa sattuu onnettomuus joka murskaa yhteiset haaveet.

Mutta Åluddenin kuolleet eivät koskaan lähde sieltä kauas. Kun joulu lähestyy, lähestyy myös Öölannin hurja talvimyrsky, samalla kun saarta kiertäneet murtovarkaat selvittelevät välejään, kuolleet kokoontuvat ja salaisuudet selviävät.

Miten upea tunnelma kirjassa onkaan! Theorin myös tiivistää jännitystä taidolla, ja olin pahasti koukussa jo aikaisessa vaiheessa. Dekkari/kummitusjuttu -yhdistelmäkin toimii erittäin hyvin. Ja iso plussa vielä siitä, ettei tähän oltu tungettu sitä jännityskirjojen vakioelementiksi muodostunutta päähenkilöiden rakastumista. Hyvin hyvin positiivinen lukukokemus siis!

Ensimmäinen lause: Minun kirjani alkaa tästä, Katrine, vuodesta jolloin Åluddenin kartano rakennettiin.


Ruotsinkielinen alkuteos: Nattfåk (2008)


Kustantaja Tammi 2009, suom. Outi Menna, 431 s.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

Edellisestä postauksesta onkin ehtinyt jo vähän aikaa vierähtää. Olen kyllä saanut luettua, mutta tämänviikkoisten aikataulujen takia ei ole ollut pahemmin mahdollisuuksia istua omine ajatuksineen alas kirjoittamaan mitään. Tosin olin myös vähän lukossa Elävältä haudatuista kirjoittamisen kanssa - kirjasta on jo sanottu niin paljon ja niin hyvin, etten oikein tiedä mitä lisättävää mulla voisi olla!

Mutta nämä vaikeudet eivät onneksi yhtään vähennä lukukokemuksen hienoutta. Tulen varmasti vielä monta kertaa mielessäni palaamaan afganistanilaisen järven rantaan, Marcusin taloon, huoneisiin joiden seinillä on savella peitettyjä maalauksia ja katossa kiinni naulattuja kirjoja, sinne kerääntyvien, sodan riepottelemien ihmisten pariin.

He ovat surreet, kärsineet, menettäneet, kokeneet julmuuksia. Ja niistä kokemuksista Nadeem Aslam punoo romaanin jonka teksti on kuin loputon ketju yhä toistuvia kauniita helmiä; ainuttakaan sanaa ei voi, halua eikä uskalla jättää lukematta, koska voi menettää jotain korvaamatonta.

Henkilöistä kiehtovin ja mieleenpainuvin on Casa: hämmentynyt, jo pikkupoikana terroristiksi aivopesty nuori mies. Hänen päänsä sisällä oli huolestuttavaa olla. Siellä vilisi ajatuksia, jotka toisaalta ovat peräisin tietynlaisesta logiikasta, mutta ovat silti täysin järjettömiä.

Eri näkökulmia riittää muslimiterroristista länsimaalaiseen ja ne antavat tilanteesta laajan kuvan. Ainuttakaan Afganistanin sotien osapuolta Aslam ei juuri mairittele.

Tämä kirja todella kannattaa lukea, ajatuksen kanssa. Muistaakseni joku, tai useampikin, sanoi kaivanneensa tämän lukemisen jälkeen lisää tietoa Afganistanin tapahtumista. Siihen suosittelen Saira Shahin kirjaa Tarinankertojan tytär!

Jopa tämän maan ilmalla on tarina kerrottavanaan sodasta. Täällä on mahdollista poimia pala leipää lautaselta, ja sen vaiheita seuraamalla kerätä kymmeniä tarinoita sodasta. Miten sota vaikutti käteen, joka otti leivän uunista, ja käteen, joka vaivasi taikinan. Miten sota vaikutti peltoon, jolla vehnä oli kasvanut.


Ensimmäinen lause: Hänen mielensä on kuin talo, jossa kummittelee.


Englanninkielinen alkuteos: Wasted Vigil (2008)


Kustantaja LIKE 2010, suom. Vuokko Aitosalo, 389 s.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Elämäni kirjoina

Ahmu oli nostanut esiin tämän haasteen joka joskus aiemmin kiersi mutta jäi multa silloin tekemättä - teinpä sen siis nyt! Ideana on vastata kysymyksiin hyllystä löytyvien kirjojen nimillä, ja omasta puolestani haastan innokkaat vastaamaan joko omaan blogiin tai kommentteihin! :)

1. Oletko mies vai nainen?
Sisar kuu

2. Kuvaile itseäsi.
Sininen neito

3. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Se mikä on totta

4. Kuinka voit?
Ilman pelkoa

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
We Have Always Lived in the Castle

6. Mihin haluaisit matkustaa?
Maan ääriin

7. Kuvaile parasta ystävääsi.
Kosmonautti

8. Mikä on lempivärisi?
White is for Witching

9. Millainen sää on nyt?
Aurinkomyrsky

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Säkenöivät päivät

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?
Suuri lammasseikkailu

12. Millainen on parisuhteesi?
Kohtalon täyttymys

13. Mitä pelkäät?
Ääniä yössä

14. Päivän mietelause.
Ei appelsiini ole ainoa hedelmä

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Ei banaaninkuoria paperikoriin!

16. Miten haluaisit kuolla?
Kun norsut itkevät


Kirjojen nimistä saa muuten aikaan muutakin kivaa; vinkiksi/muistutukseksi linkki runoilupostaukseeni! Lukisin oikein mielelläni muidenkin tuotoksia. :)

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Orhan Pamuk: Nimeni on Punainen

Haa! Sain kuin sainkin luettua tämän loppuun! :) Kirja on siis lojunut pahasti keskeneräisenä kesäkuun lopulta asti; välillä se oli kuukauden pakkolomalla kirjastolainojen eräpäivien pukatessa päälle, välillä se jäi vain muiden lukemisten jalkoihin koska ei oikein meinannut vetää mukanaan. Kunnes viime viikolla sain jonkin äkillisen inspiraation sen lukemiseen ja hoidin homman loppuun.

Nimeni on Punainen on kirja, jossa ei toisinaan tunnu tapahtuvan juuri mitään, mutta joka sisältää paljon.

Se sijoittuu Istanbuliin vuonna 1591. Sulttaani teettää Venetsian dogelle lahjaksi kirjaa joka on kuvitettu länsimaiseen tyyliin islamilaisen miniatyyritaiteen perinteiden vastaisesti, eikä ajatus sellaisen hankkeen mahdollisesta jumalanpilkasta miellytä edes kaikkia sen toteuttajia. Kirjan tekoa johtaa Enoksi kutsuttu mies, joka on värvännyt sen kuvien maalaamiseen neljä sulttaanin ateljeen miniatyristimestaria. Yksi heistä kuitenkin murhataan, ja murhaajan epäillään olevan joku kolmesta muusta maalarista.

Kaupunkiin palaa kahdentoista vuoden poissaolon jälkeen Kara, Enon tyttären Şeküren nuoruudenrakastettu, joka alkaa Enon pyynnöstä selvittää murhaa. Jos hän onnistuu, hän ehkä saa kauniin Şeküren omakseen. Tämän mies on lähtenyt neljä vuotta sitten sotaan eikä hänestä ole kuulunut sen jälkeen, minkä vuoksi Şeküre on muuttanut kahden poikansa kanssa takaisin isänsä luo.

Kerrontaratkaisu on kätevä ja toimii hienosti. Tarinaa vievät vuorotellen eteenpäin lähes kaikki sen henkilöt sekä myös elottomat kuvat. Usein kertoja vaihtuu kesken kohtauksen, keikauttaen näkökulman sujuvasti toisaalle. Kaikilla on oma äänensä, mutta joukosta erottuu varsinkin kirpakka Şeküre.

Kirja on rikas historiasta ja vanhoista tarinoista sekä myös tapahtuma-aikansa elämästä. Ja varsinkin miniatyyritaiteesta. Sen perinteistä, maalarien sielunmaisemasta, muutoksen ja uudistusten uhasta, kaikesta. Kuvista, joille elämänsä antaneet kunnioitetuimmat mestarit palkittiin vanhoina Jumalan lahjoittamalla sokeudella.

Jos kulutan kirjan lukemiseen aikaa kuukausikaupalla, on ehkä arvattavissa ettei se ole ihan mikään uusi suosikkini. Pitkästyin välillä vahvastikin liian hitaaseen tempoon. Mutta silti kokonaisuus on upea; nyt jälkeenpäin vasta tajuan kuinka upea!

Ensimmäinen lause: Minä olen kuollut, olen kalmo ja virun kaivon pohjalla.


Turkinkielinen alkuteos: Benim Adım Kırmızı (1998)


Kustantaja Tammi 2007, 5. painos (1. painos 2000), suom. Tuula Kojo, 584 s.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Häntä on vaikea kuvailla. Hänen ulkomuodossaan on jotakin vikaa, jotakin epämiellyttävää, jotakin kertakaikkisen inhottavaa. En ole vielä milloinkaan tavannut niin vastenmielistä miestä, ja silti tuskin tiedän, mikä hänessä on vastenmielistä. Hän on varmasti jotenkin epämuodostunut. Hän vaikutti aivan selvästi rujolta, vaikken voikaan tarkemmin määritellä vaikutelmaani. Hän on omituisen näköinen mies, mutta kuitenkaan en kykene mainitsemaan ainoatakaan poikkeuksellista seikkaa.

Tohtori Jekyll on miellyttävä ja pidetty mies, joka kuitenkin tekee laboratoriossaan päivänvaloa kestämättömiä kokeita - joiden seuraukset lopulta karkaavat hänen hallinnastaan.

Stevensonin klassikko on helppolukuinen ja pitää hyvin mielenkiinnon yllä, vaikkei nykylukijaa todennäköisesti suuremmin jännitäkään. Kirja tarjoaa pohdiskeltavaa jokaisessa ihmisessä olevasta hyvästä ja pahasta. Ei ollut mulle kuitenkaan mikään erityinen elämys (eikä tunnu oikein löytyvän mitään sanottavaakaan... :)), mutta kiva kun tuli luettua.

Ensimmäinen lause: Herra Utterson oli lakimies.


Englanninkielinen alkuteos: The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde (1886)


Kustantaja Otava 2007 (1. kerran julk. suomeksi 1911 nimellä Salaperäinen ovi), suom. Erkki Haglund, 122 s.

torstai 16. syyskuuta 2010

Raija Puukko, Marjo Koivumäki & Satu Kontinen: Anna hyvän kiertää

Anna hyvän kiertää on nätti kirja täynnä nättejä juttuja. Tarkemmin sanoen ekotaiteilija Raija Puukon ideoita siitä, miten voit uudistaa kirppislöytöjäsi tai tehdä "turhasta roinasta" jotain kaunista ja/tai hyödyllistä. Kynttilälampetti kakkuvuoasta, koruja napeista, koristeita piparimuoteista ja pitsiliinan palasista, neulatyyny teippirullan hylsystä ja vanhan villapaidan helmasta... Kokeiltavaa riittää ja selkeät ohjeet madaltavat kynnystä tarttua toimeen. Tämä kirja miellyttää sekä silmää että ajatusmaailmaa!

Kustantaja Atena 2010, 176 s.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Jennifer Egan: The Keep

Danny: What kind of tower is that?
Mick: That's the keep.
Danny: Was it a dungeon?
Mick: No, not a dungeon. The keep is the place where everyone holed up if the castle got invaded. Kind of a last stand. The stronghold.

Toinenkin anni.m:n suositus heti Haitekstin perään.

Newyorkilainen, puhelin- ja nettiyhteysriippuvainen, aikuiseksi kasvamista vastustava Danny matkustaa Keski-Eurooppaan serkkunsa avuksi, kunnostamaan tämän ostamaa vanhaa linnaa hotelliksi. Danny ei ole nähnyt Howie-serkkuaan pariinkymmeneen vuoteen ja heidän yhteinen nuoruutensakin sisältää erään traagisen tapahtuman. Linnassa hän kohtaa paitsi Howien perheineen ja työporukoineen, myös "kaupanpäällisenä" tulleen vanhan paronittaren, linnassa vuosisatoja asuneen suvun perijän joka on linnoittautunut torniinsa eikä suostu poistumaan.

The Keep on aika ovela tapaus jota lukiessa ei oikein missään vaiheessa tiedä mitä odottaa seuraavaksi. Tarinaan sekoittuu salaperäinen Ray, joka kirjoittaa juuri tätä kertomusta Dannystä vankilan kirjoituskurssilla. Pitkään aikaan ei ole selvää, mikä oikeastaan on tarinan pääjuonne ja mikä "sisätarina", tai onko sellaisia. Kun kaikki sitten yhdistyy rytinällä, käytännössä yhden sanan aikana, se tulee yllätyksenä. Tai tuli ainakin mulle. :)

Takakannesta sain sen käsityksen että kyseessä on jonkinlainen kummitustarina, mutta vaikka tässä kummituksia vilahtaakin (ehkä, saattoi se olla untakin), se ei ole "se juttu". No mikäs sitten on? Syyllisyys, ihmisten voimasuhteet, hektinen yhteydenpito ystäviin vs. rauhoittuminen jonnekin ihan yksikseen... Ihmisten erilaiset vankilat myös: jollekin se on se perinteinen selli, toiselle torni josta ei lähde pois ja kolmannelle riippuvuus joka syö kaiken muun. Ja muutakin. Tämä on taas sellainen hankalasti määriteltävä tapaus, johon olen huitaissut alatunnisteeseen genreksi jotain suunnilleen oikeaa. Mutta mitäs määritelmistä, tärkeämpää on se että kirja on erittäin hyvä!

Ensimmäinen lause: The castle was falling apart, but at 2 a.m. under a useless moon, Danny couldn't see this.


Kustantaja Abacus 2008 (alkuteos USA 2006), 242 s.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Beautiful Blogger Award

Sain Naakulta blogipalkinnon, suuret kiitokset! :) Samaan pakettiin kuuluu haaste kertoa seitsemän asiaa itsestä. Kertoilinkin jo monenlaista aiemmin 100 asiaa minusta -haasteessa (linkki sivupalkin Tietoja minusta -kohdassa), joten lähdetäänpäs tässä liikkeelle vaikka viimeaikaisista tekemisistäni ja katsotaan mihin päädytään.

  1. Harrastin viime kuussa kotiseutumatkailua ja osallistuin pikku retkelle, jolla tutustuttiin kahteen palkittuun seinäjokelaiseen omakotipuutarhaan. Siitäkös jo aluillaan ollut puutarhanlaittoinnostukseni sai tuulta alleen ja nyt on pää täynnä ideoita - ikävä kyllä käytännön toteutus vain on laiskanpuoleista... :D
  2. Viime aikoina olen innostunut myös kaikenlaisesta näpertelystä, tuunauksesta ja kivojen pikkujuttujen tekemisestä löydettyäni tieni aiheeseen liittyviin blogeihin. Kyllä itse tekeminen vain on mukavaa! Minä, käsityötumpelo joka ei seiskaluokan jälkeen ole koskenutkaan esim. virkkuukoukkuun tai neulepuikkoihin, voisin nyt jopa harkita kokeilevani tehdä niillä jotain. Ehkä. :)
  3. Tuolla Nyt luen -kohdassa kesäkuun lopulta asti roikkuneella Nimeni on Punaisella on kyseenalainen kunnia olla kirja, jota olen lukenut pisimmän aikaa ikinä. Enkä edes ole vasta kuin sivulla 237, kun niitä yhteensä on 584! Toisaalta se kyllä kiinnostaa, minkä vuoksi en siis tahtoisi jättää sitä keskenkään, mutta se ei vain tunnu vetävän mua mukanaan juuri yhtään ja jää siksi aina muun lukemisen jalkoihin.
  4. Tänä vuonna aion olla ajoissa asialla joululahjojen kanssa, ettei taas tarvitse viime tingassa miettiä ja tunkea kauppoihin! Käyn varmaan huomenna ostamassa yhden josta on selkeät suunnitelmat.
  5. Olen todella laiska käymään facebookissa, taas on tainnut vierähtää useampi kuukausi. Harmillista sinänsä, sieltä kun kuitenkin voisi lukea kätevästi tuttujen kuulumisia. No enpähän ole ainakaan koukussa. :)
  6. Harrastan postcrossingia joka on kuitenkin ollut jo pitemmän aikaa pahasti paitsiossa muun tekemisen (varsinkin lukemisen) viedessä aikaa, vaikka aiemmin olin siinä hyvinkin aktiivinen. Nyt aktivoidun satunnaisesti, kun halu lähettää ja saada kivaa postia kasvaa tarpeeksi kovaksi.
  7. Tästä listasta alkaa käydä ilmi että vuorokauteni tunnit eivät riitä mihinkään! :) Haluaisin lukemisen lisäksi siis hoitaa puutarhaa, askarrella ja kokeilla käsitöitä sekä lähetellä postikortteja. Enkä edes maininnut omatoimista kieltenopiskelua (kurssit hankalia aikataulusyistä) tai kaapissa odottavia palapelejä. Liikuntaharrastuskin olisi oikein kiva (ja tarpeellinen, mun oli muutama viikko sitten luultu olevan raskaana :)). Ja muitakin kiinnostuksen kohteita riittäisi enemmän kuin jaksan luetella. Täytyy kai vain priorisoida! :)

Vaikka monet ovat tämän palkinnon ja haasteen jo saaneetkin niin vielä on monia jotka sen ansaitsisivat, ja vähän arpomiseksi tämä eteenpäin jakaminen meneekin. Annan palkinnon SaSolle joka on lukenut ison kasan kirjoja jotka itsekin haluaisin (ja aion) lukea! :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Steven Hall: Haiteksti

Voihan epätila ja käsitteelliset kalat! Sainpas loistavan opetuksen siitä ettei pitäisi tuomita kirjaa ensivaikutelman tai tuulesta temmattujen mielikuvien takia. Olin kyllä nähnyt tämän kirjakaupassa monet kerrat mutta en varmaan ikinä tullut edes poimineeksi kirjaa käteeni lukeakseni takakansitekstin. Kansi ja nimi vain tuntuivat huokuvan "ei tuo ole mua varten" -fiilistä. Ei siis tullut mieleen lukea tätä, ennen kuin anni.m painokkaasti suositteli tekemään juuri niin. Kiitokset siitä, kirja on nimittäin todella hyvä!

Vähintään yhtä paljon kuin se on hyvä, se on myös erikoinen ja omaperäinen. Kirjailijalla, jonka päästä tällainen idea on putkahtanut, täytyy olla melkoinen mielikuvitus - vaikka tässä Hesarin jutussa kerrottua Steven Hallin ajatuskulkua seuraamalla lopputuloksesta toisaalta muodostuukin hyvin looginen.

Tarina alkaa siitä, kun Eric Sanderson herää makuuhuoneensa lattialta muistinsa menettäneenä. Hän ei tiedä edes nimeään ennen kuin löytää lompakkonsa. Psykiatri sanoo hänen kärsivän harvinaisesta tilasta jonka syynä on rakkaan ihmisen järkyttävä kuolema, mutta Ericin saamissa kirjeissä väitetään muuta. Kirjeiden kirjoittajan luulisi tietävän mistä puhuu, hän on nimittäin Ericin aiempi minä. Ja se kirjeissä selitetty muistinmenetyksen syy on paitsi varsin mielikuvituksellinen, myös hyvin vaarallinen.

Haiteksti herättää uteliaisuuden jo pikaisella plarauksella (kunhan sen siis ensin tajuaa ottaa käteensä, hmph...), koska tekstin lomassa esiintyy mm. sanoista muodostuvia kuvia. Ja mitä taidokasta mahtaakaan olla kohdassa, jossa on ensin seitsemän aivan tyhjää sivua, sitten sivu sivulta hiljalleen hahmottuva kuva? Lue ja ota selvää! :)

Hall antaa sanoille ja merkityksille aivan uusia ulottuvuuksia. Henkilöt (kissa mukaanluettuna) ovat särmikkäitä, teksti sujuvaa ja koukuttavaa sekä ajatukset avartavia. Ainoastaan loppunäytöksen suhteen en osaa päättää mielipidettäni: sen Tappajahai-yhteys on aika hauska, mutta toisaalta myös pitkästyttävä - tosin tämä moite taitaa johtua vain siitä että olen nähnyt elokuvan liian monta kertaa. :)

Ensimmäinen lause: Olin tajuton.


Englanninkielinen alkuteos: The Raw Shark Texts (2007)


Kustantaja WSOY 2008, 4. painos (1. painos 2007), suom. Kaijamari Sivill, 514 s.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Philippe Claudel: Varjojen raportti

Syrjäinen kylä nimeämättömän maan rajamailla, vuoden verran nimeämättömän sodan jälkeen, kohtaa kummallisen näyn. Sinne saapuu aaseineen ja hevosineen, kirjailtuine vaatteineen ja puuteroituine kasvoineen erikoinen muukalainen, mies joka erottuu joukosta, näkee liikaa ja ymmärtää liikaa. Sellaisia ihmisiä ei kylässä katsota hyvällä.

Raportin kirjoittaminen muukalaisen, Andererin, kohtalosta annetaan tehtäväksi Brodeckille, joka on itsekin muualta tullut, mies joka sodan aikana selvisi leirillä hirvittävistä asioista ja palasi kuin aave kylään, jossa hänen nimensä pyyhittiin pois kaatuneiden muistomerkistä.

Kirjassa Andererin tarina lomittuu Brodeckin omien muistojen kanssa. Kokonaisuus on surumielinen, raastava, ahdistava, mutta myös kaunis ja puhdistava. Kaunis ennen kaikkea Claudelin kielen takia. Jokin hänen tekstissään saa rujotkin sanat vaikuttamaan tyylikkäiltä.

Kylän painostava tunnelma tuntuu hyvin todelliselta. Usein toivoin että Brodeck voisi vain ottaa perheensä ja lähteä pois. Brodeck monine suruineen on kiinnostava hahmo ja tarjoaa ajateltavaa elossa pysymisen moraalista: Hän on tehnyt asioita joita ei olisi pitänyt tehdä ja jättänyt tekemättä toisia jotka olisi pitänyt, ja siksi hän elää. En voi syyttää häntä niistä asioista, vaikka hän syyttääkin itseään.

Kuten Claudelilta aiemmin suomennettu Harmaat sielut, tämäkin on todellista laatutyötä. Kuten myös Ville Keynään (vai Keynäksen??) käännös.

Ensimmäinen lause: Nimeni on Brodeck eikä minulla ole siinä mitään osaa.


Ranskankielinen alkuteos: Le rapport de Brodeck (2007)


Kustantaja Otava 2009, suom. Ville Keynäs, 279 s.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Lahjavinkkejä kirjojen ystäville

Brittiläisestä The Literary Gift Company -nettikaupasta löytyy monenlaista kivaa. Miten olisi vaikkapa jonkun pois heittämästä vanhasta kirjasta tehty käsilaukku,

Banned books -rannekoru

tai Jane Austen -palapeli?

Tarjolla myös mm. kirjankansijulisteita, astiapyyhkeitä esim. Oscar Wilden tekstillä sekä pehmeäkantisen kirjan tuoksuista(!!) hajuvettä. Valikoimiin kuuluu myös tämä, itse muualta hankkimani Louisa M. Alcott -kassi.

Koska joululahjojeni saajiin ei kuulu lukutoukkia, voi olla että joudun tilaamaan jotain ihan itselleni... :) En tiennytkään että sisälläni asuu pieni käsilaukkufriikki, ennen kuin katselin noita kuvia. Nyt iski kauhea himo! Nämä korviksetkin olisivat oikein kivat:

maanantai 30. elokuuta 2010

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu

Kertoja, kolmikymppinen tokiolaismies, tutustuu naiseen jolla on ihmeellisen kauniit korvat. Nainen ennustaa kertojan joutuvan pian aikamoiseen seikkailuun, johon liittyy lammas. Ja näin käykin.

Luin tätä välillä työpaikalla tauoilla, mutta Murakamin tyyli ei selvästikään tykännyt lievästi hälyisestä lukuympäristöstä (Joidenkin kirjojen kanssa siis töissä lukeminen onnistuu oikein hyvin.). Kun luin rauhassa kotona, teksti tuntui selkeämmältä ja kiinnostavammalta, kerronta humoristisemmalta, ja osasin ylipäätään arvostaa kirjaa paljon enemmän.

Pidin varsinkin kirjan "mitä tahansa voi tapahtua" -henkisyydestä. Murakami ei takerru realismiin tai uskottavuuteen. Kertojan apaattinen otekin sopi tähän yhteyteen hyvin: kun tapahtui jotain kummallista, hän ei alkanut sitä turhaan ihmettelemään vaan otti asian sellaisena kuin se vastaan tuli.

Suuri lammasseikkailu oli ensimmäinen Murakamilta lukemani kirja. Ihan samalla tavoin en hurmioitunut kuin monet muut häneen tutustuttuaan, mutta pidin kyllä, paljonkin, ja tahdon lukea lisää. Harmi että mieheltä on suomennettu tämän lisäksi vain kaksi kirjaa, Sputnik - rakastettuni sekä Kafka rannalla, ja suomennokset yleensäkin on tehty englanninkielisten käännösten kautta.

Ensimmäinen lause: Se oli lyhyt yhden kappaleen juttu aamulehdessä.


Japaninkielinen alkuteos: Hitsuji o meguru bõken (1982)


Kustantaja Tammi 2009, 2. painos (1. painos 1993), suom. Leena Tamminen Alfred Birnbaumin englanninnoksesta A Wild Sheep Case, 351 s.

tiistai 24. elokuuta 2010

Charlaine Harris: Living Dead in Dallas, Club Dead, Dead to the World

Ihan hyvä että hyllyssäni oli vain nämä kolme Dead Until Darkin jatko-osaa valmiina, muuten olisin varmaan lukenut loputkin putkeen ja unohtanut syödä ja nukkua pahan koukutuksen vuoksi! :)

Sarjoihin kuuluvien kirjojen juonia on välillä hankalaa selittää ilman että spoilaa samalla aiempia osia, joten mainitsen vain että Sookie mm. pelastaa pulassa olevia vampyyreja, kärsii parisuhdeongelmista ja tutustuu uusiin yliluonnollisiin olentoihin. Ja koska tämä sarja, kirjoina tai tv-versiona, putkahtelee nykyään esiin sellaista tahtia että asiasta kiinnostumattomia alkaa kenties kyllästyttää, jätän tämän tekstin lyhyeksi - mainitsinhan jo olevani koukussa, joten ei mielipiteistäni sen enempää! :)
(Blogger taitaa nyt heitellä kuvia ja tekstiä ihan mihin sattuu mutta menkööt, en ehdi nyt tapella...)

Ensimmäiset lauseet: Andy Bellefleur was as drunk as a skunk.

Bill was hunched over the computer when I let myself in his house.

I found the note taped to my door when I got home from work.

Kustantaja Gollancz 2009/2009/2009/, 279/274/321 s.

Arnaldur Indriðason: Räme

Reykjavikin Pohjoisrämeen kaupunginosasta löytyy kellariasuntoonsa tapettu iäkäs mies. Ensin tapaus vaikuttaa sotkuisesti päättyneeltä ryöstöyritykseltä, mutta rikospoliisi Erlendur Sveinssonin mielestä siinä on jotain poikkeuksellista. Jäljet johtavat vuosikymmenten takaisiin tapahtumiin ja pienen, eristyneen kansan geeniperimään.

Tunnelma ennätyssateisessa Reykjavikin lokakuussa on synkkä, eivätkä tutkinnan aikaiset tapahtumatkaan pahemmin anna aihetta hymyyn. Kuten Erlendur itse toteaa, "On tämä kyllä yhtä helvetin rämeessä rämpimistä." Toisaalta synkkyyteen yhdistyy jonkinlainen tuttavallisuuden tunne, joka syntyy ihmisten puhuttelemisesta pelkillä etunimillä ja teitittelyn puutteesta. Minut tämä yhdistelmä ainakin onnistui vakuuttamaan, ja aion lukea kirjailijan tuotantoa lisää.

Pohjoismaisten dekkarien ystävien kannattaa siis kurkata Islantiinkin. Olin jostain syystä siinä käsityksessä että Arnaldurin kirjat ovat täysin itsenäisiä teoksia, mutta mies on kuin onkin kirjoittanut Erlendurista kokonaisen sarjan. Onneksi satuin ihan vahingossa tarttumaan sarjan ensimmäiseen suomennokseen, joka muuten on yleensäkin ensimmäinen suomennettu islantilainen dekkari.

Ensimmäinen lause: Sanat oli kirjoitettu lyijykynällä paperille, joka oli pantu ruumiin päälle.


Islanninkielinen alkuteos: Mýrin (2000)


Kustantaja Blue Moon 2005, 2. painos (1. painos 2003), suom. Seija Holopainen, 269 s.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Anita Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu

1600-luvun Persiassa pikkukylässä kasvanut tyttö joutuu isänsä kuoltua muuttamaan äitinsä kanssa kaupunkiin, sukulaisperheeseen jossa heidän asemansa on alhainen. Sedältään tyttö oppii mattojen suunnittelun ja solmimisen hienoudet ja löytää sitä kautta tien itsenäiseen elämään.

Olen niin tottunut siihen että tälle suunnalle maailmaa sijoittuvat naisista kertovat tarinat ovat täynnä järkyttävää kurjuutta, että tämä pääsi yllättämään sillä kuinka hyvin asiat järjestyivätkään. Lukiessani jopa ajattelin, että pakkohan tässä on vielä tapahtua jotain aivan kauheaa. Kukkien verellä kirjotussa tapahtui kyllä ikäviäkin asioita, mutta ei kirjassa liikuta lähelläkään esim. Tuhat loistavaa aurinkoa -järkyttävyystasoa. Tämä on enemmän sellainen "mukava luettava", hyvä lukuromaani. Takakannessakin asioita mielestäni dramatisoidaan vähän liikaa.

Pidin eniten sen seuraamisesta, miten tyttö kasvoi aikuiseksi tapahtumien aikana. Hän oppi naiseuden salaisuuksia, hillitsemään harkitsematonta luonnettaan joka saattoi hänet vaikeuksiin, ottamaan vastuuta itsestään ja muista. Myös kulttuuriin liittyvät seikat ja tekstissä toisinaan esiintyvät vanhat islamilaiset tarinat olivat kiinnostavia.

Kirja myös herätti himon saada persialainen matto!!

Ensimmäinen lause: Ensin ei ollut ja sitten oli.

Englanninkielinen alkuteos: The Blood of Flowers (2007)


Kustantaja WSOY 2008, suom. Hanna Tarkka, 356 s.

torstai 5. elokuuta 2010

Mia Couto: Plumeriaveranta

Napataanpas selostus takakannesta kun en oikein lyhyemminkään osaa muotoilla:

"Tarinan kertoja Ermelindo Mucanga on haudattu 'väärään paikkaan' plumeriapuun juurelle, siirtomaavallanaikaisen linnoituksen verannan viereen. Linna toimii nyt vanhainkotina, joka on asukkeineen unohtunut viidakon ja miinakenttien keskelle.

Koiran virkaa täyttävä muurahaiskäpy neuvoo rauhatonta vainajaa palaamaan takaisin eläviin, jotta tämä voisi kuolla uudelleen ja saada oikeaoppiset hautajaiset. Niinpä Ermelindo asettuu poliisikomisario Izidine Naítaan, joka tulee tutkimaan tyrannimaisen vanhainkodin johtajan murhaa.

Kuulustelut muuttuvat vanhainkodin asukkien elämäntarinoiksi, joissa käydään läpi Mosambikin siirtomaavallan ja itsenäisyyden jälkeistä aikaa. Elämän taika on vahvasti läsnä arjessa vauvan varttuessa vanhukseksi päivässä ja käärmeiden ratsastaessa taivaalla."

Paikalliset uskomukset, humoristinen ote, kiinnostavat henkilöt, ripaus maagisuutta sekä entisten siirtomaaisäntien ja syntyperäisten mosambikilaisten väliset näkemyserot yhdistyvät ihan mukavan mehukkaaksi kokonaisuudeksi. Ei huippu mutta tarjoaa virkistävää vaihtelua - afrikkalaista kirjallisuutta kun ei ihan riesaksi asti ole tarjolla!

Ai niin, ei sillä että asialla olisi varsinaisesti mitään merkitystä, mutta pakko mainita koska yllätyin niin nähdessäni kansiliepeen kuvan: Mia Couto onkin mies!

Ensimmäinen lause: Ollaan tässä vainaita.


Portugalinkielinen alkuteos: A Varanda do Frangipani (2004)


Kustantaja LIKE 2006, suom. Sanna Pernu, 170 s.