sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Marjane Satrapi: Persepolis 2

Marjanen opiskeluvuosista Itävallassa ja niiden jälkeisestä kotiinpaluusta kertovaan kakkososaan pätevät samat kehut kuin ykköseenkin.

Vaikka aiemmassa kirjassa Iran oli sodassa, tämä on Marjanen oman elämän tapahtumien puolesta sävyltään synkempi. Ongelmia riittää huumeista ja masennuksesta mieshuoliin ja identiteettikriisiin: Itävallassa hän on liian iranilainen, Iranissa liian länsimainen.

Ärsyttää kun en osaa sanoa tästä niin paljoa kuin kirja olisi ansainnut.

Ranskankieliset alkuteokset: Persepolis 3 ja Persepolis 4 (2004/2005)


Kustantaja LIKE 2007, suom. Taina Aarne

Shirley Jackson: We Have Always Lived in the Castle

18-vuotias Mary Katherine Blackwood, alias Merricat, asuu suvun vanhassa talossa sisarensa Constancen ja setänsä Julianin kanssa heitä hyljeksivän kylän laitamilla. Muut perheenjäsenet ovat kuolleet kuusi vuotta aiemmin arsenikilla myrkytettyinä.


We Have Always Lived in the Castle on herkullisen outo ja omalaatuisen karmiva pikku kirja. Epävakaa Merricat on kiehtovin päähenkilö johon olen vähään aikaan tutustunut. Hänen ajatuksenjuoksunsa on välillä huolestuttavaa, välillä virkistävää. Hän on iästään huolimatta hyvin lapsenomainen ja harrastaa itse kehittelemäänsä noituutta, haudaten tavaroita maahan suojelemaan taloa ja valiten suojasanoja, jotka estävät muutoksia talon asukkaiden elämässä kunhan niitä ei koskaan sanota ääneen.

Murhista syytetty mutta todisteiden puutteessa vapautettu Constance ei koskaan poistu talosta puutarhaansa kauemmas ja Julian-setä, joka selvisi myrkytyksestä hengissä mutta sairastui loppuiäkseen, muistelee lakkaamatta "sen viimeisen päivän" yksityiskohtia kirjoittaakseen tapahtumista kirjan. Merricatin käydessä asioilla kyläläiset rallattavat perään:

Merricat, said Connie, would you like a cup of tea?
Oh no, said Merricat, you'll poison me.
Merricat, said Connie, would you like to go to sleep?
Down in the boneyard ten feet deep!

Kaiken tämän ja vähän muunkin lopputuloksena on kertomus, joka on osittain synkästäkin sisällöstään huolimatta absurdin kepeä. Ja myös hankalasti luokiteltava - sellaiset ovat muuten usein hyviä! Alatunnisteen "jännitys" ei tuo kirjan omalaatuiselle tyylille oikeutta, mutta en nyt tiedä mitä muutakaan siihen laittaisin. Suosittelen tutustumaan itse!

Ensimmäinen lause: My name is Mary Katherine Blackwood.


Kustantaja Penguin 2009 (1. kerran julk. The Viking Press 1962), 146 s.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Loma!

No ei ihan vielä, mutta perjantaina se alkaa. Ja lomalla haaveilen tietysti ehtiväni lukea paljon. Hyllyssäni on monia (usein paksuhkoja) kirjoja, jotka jatkuvasti ajattelen haluavani lukea ihan pian, mutta seuraavaa kirjaa valitessani huomioni kuitenkin harhautuu aina johonkin muuhun. Joten nyt, loman kunniaksi, ajattelin laittaa muutaman sellaisen kirjan riviin ja ilmoittaa julkisesti että aion lukea ne, koska sitten tulen niin myös tehneeksi! :)

 
Tässä siis lähitulevaisuuden lukemistoni:

  • Kathryn Stockett: The Help
  • Orhan Pamuk: Nimeni on Punainen
  • Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
  • Sarah Waters: Silmänkääntäjä
  • Iain Pears: Stone's Fall
  • Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (joka yllättäen jäi käteen kirjastosta kun ajattelin viettää ihan vain muutaman minuutin joutilasta aikaa lainaamatta mitään...)

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Koska yritykseni kuvata kirjaa jostain syystä nyt tökkivät, lainaan takakantta:

"Jane Austen piirtää näkyviin 1700-luvun loppupuolen englantilaisen pikkuporvarisperheen: sarkastista huumoria viljelevän, kohtaloonsa alistuneen isä Bennetin, hänen hössöttävän vaimonsa ja heidän viisi kaunista, naimaikäistä tytärtään. Kaiken keskustana on älykäs, nokkelasanainen, vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevä Elizabeth Bennet, jolle rakkaus valmistaa todellisen yllätyksen."

Tämä oli ensimmäinen Austenini, ja myönnän olleeni aluksi epäluuloinen. Mielikuva romanttisesta haaveilusta ja avioliittohakuisuudesta arvelutti, mutta uteliaisuuteni voitti ja halusin ottaa selvää, olenko väärässä.

Aluksi ärsyynnyin muutamasta asiasta, kuten tiettyjen henkilöiden hienostelusta, ihmisten avoimesta arvostelusta ja rouva Bennetin käytöksestä. Muista pääsin pian yli ja ne alkoivat vain tuntua kirjan maailmaan kuuluvilta jutuilta, mutta rouva Bennetiä inhosin kohtuullisen kiihkeästi loppuun asti. Sietämätön ihminen. :) Muuten kirja sitten olikin todella positiivinen kokemus. Ennen pitkää huomasin olevani täysin koukussa tapahtumiin, ja Austenin kepeä tyylikin ihastuttí. Kyllähän kirjassa oli niitäkin elementtejä, joiden suhteen olin epäileväinen mutta eivätpä ne lopulta häirinneet - varmaankin siksi että kirjassa oli niin paljon muutakin.

Austenin lukeminen tuntui myös olevan aurinkoisena, joutilaana päivänä niin täydellisesti paikallaan, että ehkäpä tänä kesänä täytyy vielä tarttua johonkin muuhunkin hänen kirjaansa.

Ensimmäinen lause: On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon.


Englanninkielinen alkuteos: Pride and Prejudice (1813)


Kustantaja WSOY 1985, 10. painos (1. painos 1947), suom. Sirkka-Liisa Norko-Turja, 410 s.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Kate Mosse: Labyrintti

Työskennellessään arkeologisilla kaivauksilla Carcassonnen lähistöllä Alice Tanner löytää luolan joka on ollut kauan suljettuna. Luolassa on alttari, kaksi vierekkäin makaavaa luurankoa ja niiden välissä kivisormus, ja Alicesta tuntuu kuin hän olisi ollut siellä joskus ennenkin.

800 vuotta aiemmin samalla seudulla, ristiretkeläisten hyökkäyksen uhatessa, nuori Alaïs kuulee isältään salaisuuden ja saa säilytettäväkseen kirjan joka sisältää siitä osan.

Kirjassa ovat kyllä useimmat palikat kohdallaan: kiinnostava aihe, kiinnostavia henkilöitä, juoni jossa on ainesta jne... Silti tuntuu, ettei tarina lähde kunnolla lentoon, ehkä loppuhuipennusta lukuunottamatta. Historiallisen ympäristön kuvauskin tuntuu vähän teennäiseltä, osittain varmaan siksi että luin juuri Sarah Watersin hyvin elävää historiakuvausta. Vaikka kyse toki olikin aivan eri aikakaudesta, en voi olla ajattelematta että Waters olisi hoitanut homman paljon paremmin! :) Tämä menee turvalliseen "ihan hyvä" -keskikastiin.

Ensimmäinen lause: Verinoro valuu pitkin Alicen käsivarren vaaleaa sisäpintaa.


Englanninkielinen alkuteos: Labyrinth (2005)


Kustantaja Otava 2006, 2. painos, suom. Katariina Kaila, 652 s.

tiistai 11. toukokuuta 2010

5+5+2 kirjalista

Parhaiden kirjojen listaamista on ollut liikkeellä, eikä tässä yllytyshullun auta muu kuin ottaa tämäkin haaste vastaan! :)

Kuten muutkin ovat todenneet, tämä ei ole mikään helppo homma, ja lista elää jatkuvasti fiiliksen mukaan.

Ja sitten ovat vielä ne kirjojen moninaiset tavat olla omalla tavallaan hyviä. Kaunis kieli, uskomaton tarina, unohtumaton henkilö... ja ties mitä muuta. Mikä on tärkeintä? Lisäksi jotkut kirjat ovat sellaisia, että niitä lukiessaan on suorastaan hurmoksessa ja ajattelee kirjan olevan huippu - ja sitten ei parin päivän päästä pysty enää millään tavoittamaan kirjan tunnelmaa mielessään. Toiset taas eivät ehkä lukiessa edes tunnu mitenkään mullistavilta, mutta myöhemmin huomaa että niistä on jäänyt mieleen jälki joka ei katoa. Näilläkin tapauksilla on molemmilla omat ansionsa.

Mutta jaarittelut sikseen, omaa suosikkilistaani kriittisin silmin katsellen ja edelläolevia pointteja mietiskellen sain aikaiseksi kolmiosaisen listan joka sisältää:

Viisi vanhaa suosikkia jotka olen lukenut tarpeeksi monta kertaa tietääkseni että ne kuuluvat tähän:

David Eddings: Belgarionin taru

No joo, tämä on viiden kirjan sarja. Mutta kirjat muodostavat yhtenäisen tarinan eikä yhdellä osalla tee mitään ilman muita. Eddingsillä on vikansa, mutta tämä teinirakkaus ei sammu! Kunnon fantasiaseikkailu sisältäen kiehtovan maailman, hyvän ja pahan taistelun, velhoja, taikaesineen, valitun ja mitä muuta oleellista sitä nyt on... :)

Terry Kay: Valkoisen koiran varjo

Tämä ajat sitten jonkin Lapin reissun matkalukemiseksi ostettu kioskipokkari on lähes salainen pikku helmeni. Koska tämä on julkaistu vain Book Studion pokkarina, tätä ei taida löytyä kuin divarista hyvällä tuurilla. Kirja kertoo ihanan itsepäisestä vanhasta miehestä, joka leskeksi jäätyään näkee talonsa lähettyvillä valkoisen koiran, ja uskoo että vaimo on tullut sen hahmossa hänen luokseen. Kukaan muu ei onnistu koiraa näkemään ja ylihuolehtivat lapset pitävät miestä höperönä, mutta hän on varma, että on oikeassa.

Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani

Äidin kirjahyllystä joskus löydetty (ja pöllitty). Kunnon lukuromaani joka kertoo esihistoriallisesta ajasta. Neandertalilaisten kasvattaman Aylan voittojen ja vaikeuksien mukana on tullut elettyä moneen kertaan.

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi

Runomuotoinen kertomus parisuhteen päättymisestä. Olen mainostanut tätä ennenkin, mutta teen sen uudelleen: Kotro leikkii upeasti sanoilla ja kielellä, ja suosittelen tätä lämpimästi myös runoallergikoille!

Stephen King: Kuoleman käytävä

Itkettävä, naurattava, ihmeellinen tarina vankilan kuolemaantuomittujen osastosta. Elokuva (Vihreä maili) on myös hyvä, mutta kirja on vielä parempi.


Viisi tuoreempaa lukukokemusta, jotka ovat hyvässä muistissa mutta joiden lukemisesta on sen verran aikaa että tiedän mieleeni jääneen sen aiemmin mainitun jäljen:




Rohinton Mistry: A Fine Balance

Neljän ihmisen tarina 1970-luvun Intiasta. Luettuani tämän viime vuonna kirjoitin näin: "Monta tuntia sen lopettamisen jälkeen yllätin itseni yhä uudestaan istumasta hiljaa, ajatuksiini unohtuneena. Nyt, pari päivää myöhemmin, tapahtumia ajatellessani tuntuu että on hankalaa hengittää." Edelleen tuntuu samalta. Nyt osaan vastata, jos minulta kysytään parasta lukemaani kirjaa ja saan valita vain yhden.

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri

Vanhan kalastajan ja miekkakalan taistelu teki vaikutuksen hiljaisella voimallaan.

Yann Martel: Piin elämä

Kertomus siitä, miten poika ja bengalintiikeri selvisivät merellä pelastusveneessä 227 vuorokautta. Haluaisin tämän olevan totta.

Albert Sánchez Piñol: Kylmä iho

Nuori mies saapuu sääaseman hoitajaksi eristyneelle saarelle Etelämantereen lähettyville ja kohtaa siellä jotain yllättävää, kummallista ja hengenvaarallista. Pidin kyllä kirjasta paljon sitä lukiessani mutta en olisi siinä vaiheessa uskonut, että laitan sen vielä joskus tällaiselle listalle. Mutta tässä se nyt on. En osaa edes selittää miksi, mutta on se silti. :)

Diana Gabaldon: Muukalainen

Aikamatkailua, klaanien Skotlanti, vauhdikas seikkailu ja suosikkikirjallisuuspariskuntani Claire ja Jamie. Täydellinen paketti!


Ja sitten vielä pari bonusta: muistikuvani näistä kirjoista ovat heikonpuoleisia mutta rakastin niitä aikoinaan lukiessani niin paljon etten raaskinut jättää niitä poiskaan!



Richard Mason: Meren huoneissa

Mies kertoo miksi tuli murhanneeksi vaimonsa jonka kanssa oli onnellisesti naimisissa lähes 50 vuotta. Uppouduin lumoavan tarinan pyörteisiin täysillä.

Karel G. van Loon: Rakkauden hedelmä

Mies saa tietää vaimonsa kuoleman jälkeen ettei olekaan lapsensa isä. Tarinan lisäksi ihastuttí tekstin keveys.

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut

Tshitshikov-niminen mies saapuu vaunuineen nimettömäksi jäävään venäläiskaupunkiin, hankkiutuu väen suosioon ja lähtee sitten kiertelemään ympäröiviä tiloja, aikomuksenaan ostaa "kuolleita sieluja", talonpoikia jotka ovat kuolleet mutta isännillään edelleen elävien kirjoissa.

Toisinaan Gogolin huumori iski niin, että vieläkin hymyilyttää joitakin kohtia ajatellessani. Enemmän aikaa kuitenkin valitettavasti kului haukotellessa lukiessani milloin minkäkin asian turhan pitkää selostusta, ja lukeminen menikin välillä silmäileväksi harppomiseksi. Lopussa oli varmasti paljon symboliikkaa (josta voitte etsiä tietoa jostain asiantuntevammasta lähteestä :)), mutta juonellisesti se oli melkoinen antikliimaksi. Plussaa Samuli S:n eläväisestä alkuperäissuomennoksesta!

Ensimmäinen lause: Ravintolan porttiin N.N. nimisessä läänin pääkaupungissa ajoivat koreanlaiset, pienenlännät vaunut, jommoisissa tavallisesti kulkevat naimattomat miehet: virasta eronneet överstiluutnantit, alikaptenit, tilan-omistajat, joilla on talonpoikia noin sata sielua, sanalla sanoen, kaikki semmoiset, joita sanotaan keskinkertaiseksi herrasväeksi.


Venäjänkielinen alkuteos: Mjortvyje dushi (1842)


Kustantaja BTJ 2008 (1. kerran suom. julk. 1882), suom. Samuli S., 394 s.

Sarah Waters: Yövartio

Yövartio kulkee pommitetussa 1940-luvun Lontoossa ajassa taaksepäin, seuraten neljän ihmisen tarinaa. Vivien roikkuu naimisissa olevassa miehessä, Helen suhtautuu omistushaluisesti tyttöystäväänsä Juliaan, Duncan vietti sota-ajan vankilassa ja sodassa ambulanssikuskina toiminut Kay yrittää täyttää tyhjiä päiviään.

Rakenne toimii hienosti, menneisyys ja henkilöiden suhteet avautuvat pikkuhiljaa ja asioita jätetään tyylikkäästi myös lukijan mielikuvituksen varaan. Watersin yhtenä vahvuutena pidetään taitavaa aikakausien henkiin herättämistä, eikä syyttä, sillä niin Lontoo raunioineen kuin henkilöiden arkielämän yksityiskohdatkin todella tuntuivat hyvin eläviltä. Hienoa on sekin miten Waters käsittelee lesbosuhteita: luonnollisesti, tekemättä asiasta numeroa - siis juuri niin kuin pitääkin. Vaikka ympäristö ei välttämättä suhtaudukaan henkilöihin mutkattomasti, kirjailija - ja myös lukija - tekee niin.

Waters on erittäin mielenkiintoinen kirjailijatuttavuus, jonka toisen suomennetun kirjan, Silmänkääntäjän, ajattelin lukea kesälomalla (joka alkaakin jo tämän kuun lopulla). Englanniksi on julkaistu myös kolme muuta teosta.

Ensimmäinen lause: Tällainen ihminen sinusta on siis tullut, Kay sanoi itselleen, ihminen jonka kellot ovat pysähtyneet, ja joka päättelee ajan siitä milloin joku tietty rampa ilmestyy vuokraisännän oven taakse.


Englanninkielinen alkuteos: The Night Watch (2006)


Kustantaja Tammi 2007, suom. Helene Bützow, 509 s.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Intiasta, Cambaynlahden pohjalta on löytynyt raunioita, joiden tutkimisen avuksi meriarkeologi Amrita Desai saa venäläisen Sergei Savelnikovin sukellusveneineen. Mikä upotti kaupungit 10000 vuotta sitten? Näyttää siltä, että myytti vedenpaisumuksesta on totta. Ja kun Grönlannin mannerjäätiköllä alkaa tapahtua kummallisia, alkaa vaikuttaa siltä että vedenpaisumuksen uhka on todellinen myös 2000-luvulla. Sergei ja jäätikkötutkija Kari Alanen yrittävät muuttaa tapahtumien suuntaa, mutta heillä ei ehkä ole paljon aikaa.

Isomäki kehittelee ekotrillerissään melkoisen kauhuskenaarion, jossa kamalinta on se, ettei se ole mistään tuulesta temmattu. Kirja toimiikin erinomaisena ilmastonmuutoksen ehkäisyn motivaattorina. On niin turhaa väitellä siitä, onko muutos ihmisen aiheuttamaa vai ei. Vaikka sitä ei voisi varmasti tietää, niin onko meillä muka varaa olla toimimatta, kaiken varalta?

Lukisin mielelläni välillä tietokirjoja, mutta yleensä kaikista ovista ja ikkunoista pursuava kiinnostava kaunokirjallisuus onnistuu varastamaan huomioni. Senpä takia kirjan tieteellisyys olikin virkistävää vaihtelua. Isomäki tarjoilee myös mielenkiintoista tietoa siitä, miten monet asiat, jotka eurooppalaiset kuvittelevat itse keksineensä, on tiedetty jo ajat sitten jossain muualla.

Vedenpaisumusmyytti on muuten kiinnostava juttu: huomasin itsekin eri kansojen mytologiaa käsittelevää kirjaa lukiessani, että se on levinnyt todella laajalle. Ja se taas herättää epäilyksen siitä, että siinä on jotain perää!

Ensimmäinen lause: Taru Atlantiksesta, uponneesta mantereesta, oli kiehtonut ihmisten mieliä niin pitkään, että Atlantiksen löytymisellä olisi luullut olevan merkittävä uutisarvo.


Kustantaja Loisto/Tammi 2009, 9. painos (1. painos 2005), 314 s.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Minä itte

Lumiomenan haastamana ryhdyin minäkin listausurakkaan. Tässä siis sata erittäin sekalaista asiaa minusta:

MUOKS: Sinisellä tekstillä hieman päivityksiä keväällä 2015! :)

  1. Elän avoliitossa.
  2. Olen joulukussa 2007 ja marraskuussa 2015 syntyneiden poikien äiti.
  3. Asumme punaisessa talossa Etelä-Pohjanmaalla.
  4. Meillä on kissa ja koira, roduiltaan Maine coon ja dobermanni. (Ikävä kyllä kumpikaan näistä ei ole enää hengissä, ja tällä hetkellä olemme ihan ilman lemmikkiä.)
  5. Minulla on kaksi nuorempaa veljeä.
  6. Pidän sateesta,
  7. puista ja metsistä,
  8. palapeleistä,
  9. tanssimisesta,
  10. kallioilla kiipeilystä,
  11. huonekalujen kokoamisesta,
  12. korttipeleistä,
  13. turkoosista väristä,
  14. lahjojen paketoimisesta,
  15. karttojen tutkimisesta,
  16. kaikenlaisista kauniista asioista,
  17. mustikoiden ja vadelmien syömisestä suoraan mättäistä/pensaista,
  18. siitä kun kevään ensimmäiset kukat alkavat nousta maasta,
  19. valkosipulista,
  20. kermavaahdosta (mielellään ei kuitenkaan yhdessä edellisen kanssa :)),
  21. nippelitiedosta ja tietokilpailuista,
  22. ja lähes metrin pituisista hiuksistani.
  23. En pidä silittämisestä,
  24. verhojen ripustamisesta,
  25. pesäpallosta,
  26. kaakaosta tai suklaajäätelöstä,
  27. ananaksesta,
  28. enkä leipäjuustosta,
  29. ja aivan erityisesti inhoan käsiin tarttuvaa tiskirätin hajua.
  30. Ärsyynnyn kuullessani turhanpäiväistä valittamista.
  31. Mieheni on HUOMATTAVASTI ahkerampi tekemään kotitöitä kuin minä.
  32. Pidän sängynpetaamista ihan turhana vaivana.
  33. Suosikkielokuvani on Kill Bill.
  34. Pidän monenlaisesta musiikista, mutta paras kappale, johon tuskin koskaan kyllästyn, on Dream Theaterin Take the Time.
  35. Palan helposti auringossa ja +25C on minulle jo liian kuuma keli.
  36. Vanhempani ovat olleet yli 30 vuotta naimisissa - ilman ainuttakaan riitaa. Itselläni on temperamenttia vähän liikaa tuollaiseen saavutukseen.
  37. Leipomisyritykseni yleensä epäonnistuvat enemmän tai vähemmän, ruoanlaitossa olen parempi.
  38. Keräilen pieniä norsupatsaita.
  39. Itsekurini on useimmissa asioissa surkea.
  40. Em. seikasta huolimatta olen onnistunut olemaan koskaan maistamatta tupakkaa.
  41. En osaa viheltää, mikä yleensä aiheuttaa kummastusta. :)
  42. En osaa myöskään puhaltaa purkkapalloja,
  43. kävellä piikkikoroilla (On mulla nyt yhdet ainakin melkein piikkikorkoiset kengät joilla pysyn ihan hyvin pystyssä. Jee! :),
  44. pitää huonekasveja hengissä,
  45. tehdä käsitöitä
  46. tai soittaa mitään soitinta.
  47. Uimataitokaan ei kuulu vahvimpiin kykyihini.
  48. Opin lukemaan viisivuotiaana.
  49. Ruokin talvisin lintuja keittiön ikkunan alla, ja sen sekä lintukirjan ansiosta tunnistan nykyään paljon enemmän lintulajeja kuin muutama vuosi sitten.
  50. En seuraa koskaan säätiedotuksia, sen näkee sitten huomenna millainen sää silloin on.
  51. Haluaisin opiskella uusia kieliä, mutta vuorotyö tekee kursseilla käymisestä hankalaa.
  52. Unelmoin omasta kirjakaupasta.
  53. Olen kasvanut maatilalla.
  54. Ala-asteellamme oli yhteensä vain kolmisenkymmentä oppilasta.
  55. Omalla luokallani oli neljä tyttöä eikä yhtään poikaa.
  56. Me oppilaat huhusimme koulun ullakolla kummittelevan!
  57. Mieheni ei lue. (Pöh) (On sittemmin lukenut kaksi kirjaa, kolmas kesken! :D)
  58. Poikani sen sijaan vaikuttaa lupaavammalta tässä asiassa. :) (Aika kausittaista tuolla esikoisella... Kuopuksen innostuksesta ei vielä tiedä sanoa. :)
  59. Olen ollut listausfriikki pienestä pitäen, ja senpä takia minulla on olemassa lista kaikista lukemistani kirjoista siitä lähtien kun siirryin kuvitetuista lastenkirjoista nuortenkirjoihin.
  60. Olympialaisten sekä yleisurheilun ja jääkiekon MM-kisojen aikana voisin asua tv:n edessä.
  61. Muuten katson nykyään hyvin vähän tv:tä. Lähinnä olen viime vuosina seurannut Amazing Race - ja Kadonneen jäljillä -sarjoja. (No vähän muutakin, mitä milloinkin. Possea esimerkiksi!)
  62. Ai niin, formuloita tulee kyllä katsottua.
  63. Vein formulahullun mieheni muutama vuosi sitten 30-vuotislahjaksi Budapestiin katsomaan kisaa.
  64. Olen horoskoopiltani leijona.
  65. Vaikka se olisikin pelottavaa, niin toisinaan metsässä kulkiessani toivon näkeväni ihka elävän karhun.
  66. Kutian todella helposti. Ja pystyn kutittamaan myös itse itseäni. On ihan höpöpuhetta, ettei sellainen muka ole mahdollista!!! :)
  67. Vaikka kirjoissa nautin monenlaisista tarinoista, elokuvissa pidän yleensä enemmän toiminnallisemmista jutuista.
  68. Katson mielelläni Bruce Willisin elokuvia, koska hänen yleinen olemuksensa on vaan jotenkin mukava!
  69. Kesäisin on oikeastaan ihan mukavaa lähteä aamuyöllä töihin, kun ilma on raikas ja linnut laulavat. Vaikka voisihan sitä tietysti nukkuakin.
  70. Minulla ei ole suosikkivuodenaikaa, vaan pidän kaikista.
  71. Pärjäsin hyvin koulussa, vaikka olinkin laiska tekemään läksyjä.
  72. Yo-kirjoituksia edeltävän lukuloman pelasin lähes kokonaan PlayStationilla Final Fantasy VIII:a.
  73. Pidin koulussa erityisesti biologiasta, matematiikasta ja kielistä.
  74. Olen välillä aika hajamielinen.
  75. Varhaisin muistikuvani on se, kun meinasin eksyä vanhemmistani Särkänniemessä.
  76. Tykkään lähteä seuraamaan teitä ja polkuja nähdäkseni minne ne menevät.
  77. En ole koskaan käynyt sirkuksessa (vaan tämän listauksen jälkeen olenkin ehtinyt käydä jo kolmesti),
  78. matkustanut Euroopan ulkopuolelle (no, onhan se Alanya Aasian puolella... :)
  79. tai maistanut hattaraa (tämäkin tuli koettua, mutta kerta riitti).
  80. Olen ainakin viimeiset viisitoista vuotta tilannut aina pizzalla käydessäni jauhelihapizzan aurajuustolla ja valkosipulilla, jos sellainen vain on ollut saatavilla.
  81. Haluaisin päästä joskus lentämään kuumailmapallolla.
  82. Olin nuorempana todella ujo,
  83. ja ihan pienenä pelkäsin Pelle Hermannia.
  84. Olen kerran käskenyt taksikuskia seuraamaan tiettyä autoa. Se oli kuulemma hänen toinen sellainen komennuksensa. :)
  85. Pidän Euroopan itäisestä puoliskosta ja haluan matkustella siellä lisää,
  86. vaikka meinasinkin jäädä lukkojen taakse Auschwitzin vessaan. (!!)
  87. Nopeusvalvontakamera nappasi minusta kerran kuvan juuri kun lauloin autossa Kotiteollisuuden levyn mukana.
  88. Orkidea on mielestäni kaunein kukka.
  89. Olen blondi ja sinisilmäinen.
  90. Näen aika vähän unia.
  91. Suosikkihahmoni muumeissa on Pikku Myy.
  92. Olen joskus tehnyt putkeen ainakin 250 kärrynpyörää. Tästä on kyllä hieman aikaa. :)
  93. Olen kiinnostunut avaruudesta,
  94. kulttuureista sekä niiden eroista ja yhtäläisyyksistä,
  95. historiasta,
  96. taiteesta ja ties mistä muusta.
  97. Harrastan postcrossingia.
  98. Kun minulle aikoinaan mietittiin nimeä, loppusuoralla oli vaihtoehtona myös Marika. Satu vei voiton koska talossa oli isän nuoruudessa ollut sen niminen hevonen! :D
  99. Olen aina pitänyt hevosista ja nuorempana harrastin ratsastusta, joten nimen saaminen hevosen mukaan on ihan mukava ajatus! :)
  100. Sukuvikanani on lievä suuruudenhuulluus, joten en tietenkään voinut tyytyä vähempään kuin sataan vaikka monta kertaa tökki aika pahasti! :)

maanantai 3. toukokuuta 2010

Henning Mankell: Italialaiset kengät

Entinen kirurgi Frederik Welin on viettänyt erakoitunutta elämää ulkosaaristossa siitä lähtien, kun teki kaksitoista vuotta aiemmin leikkauksessa karmean virheen. Eräänä talviaamuna jäällä hänen talonsa edessä seisoo nainen rollaattoriin nojaten. Se on hänen entinen rakastettunsa Harriet, jonka hän jätti vuosikymmeniä sitten sanaakaan sanomatta ja joka nyt on tullut pyytämään että Frederik täyttäisi antamansa lupauksen ja veisi hänet tietylle pohjoiselle metsälammelle.

Aloitin Mankelliin tutustumisen hieman epätyypillisesti ei-dekkarista, mutta ainakin valinta osui napakymppiin sillä pidin kirjasta paljon! Ylläolevan kuvauksen perusteella kirjan voisi ehkä kuvitella olevan hidastempoinen mutta se ei pidä paikkaansa, vaan se oli enemmänkin koukuttava. Luin kaikki 411 sivua putkeen illalla/yöllä kun olisi pitänyt nukkua.

Henkilöt ovat särmikkäitä ja juuri sopivan epätäydellisiä. Heidän lisäkseen pidin erityisesti monista tarinan pienistä yksityiskohdista. Suosittelen!

Ensimmäinen lause: Oloni on aina yksinäisempi, kun ulkona on kylmä.


Ruotsinkielinen alkuteos: Italienska skor (2006)


Kustantaja Otava 2007, suom. Laura Jänisniemi, 411 s.

Ostoskassi

Elämän pieniä iloja: Pakko laittaa tähän kuva uudesta kassistani (kotoisin täältä), jonka kanssa on kiva mennä kirjakauppaan! No voi tietysti mennä muuallekin, mutta jostain syystä tämä esimerkki nyt tuli mieleen... :)


(Ja sitten pitäisi vain paikata Louisa M. Alcottin kokoinen aukko kirjallisessa sivistyksessäni. Olen lukenut vain Tytöistä parhaimman joskus niin nuorena, etten muista sitä mitään.)

lauantai 1. toukokuuta 2010

Amy Tan: Luutohtorin tytär

Amerikankiinalaisella Ruth Youngilla on huolia: parisuhde tuntuu hiipuneelta ja hänen hankalahkoluonteinen äitinsä LuLing on alkanut dementoitua ja tuntuu kaipaavan ympärivuorokautista huolenpitoa. Kaiken keskellä Ruth löytää paperipinon johon LuLing on kirjannut tyttärensä luettavaksi tarinan jonka ei halua unohtuvan, oman sukunsa todelliset vaiheet joista Ruth ei ole tiennyt mitään. Sen jälkeen moni asia näyttää aivan toisenlaiselta.

Pidin tästä huomattavasti enemmän kuin ensimmäisestä Tan-kokeilustani Rouva Chenin hengestä. Luutohtorin tytär on osittain traagisistakin vaiheistaan huolimatta lämminhenkinen tarina kiinalaisesta ajattelusta, kulttuurieroista ja ennen kaikkea perhesiteistä ja niiden tärkeydestä. Silti tuntui että ihan viimeinen silaus "sitä jotakin" jäi puuttumaan. Syytän siitä kuitenkin vain osaksi Tania, ja osaksi itseäni: olen jostain syystä saanut päähäni, että haluan pitää Tanin kirjoista ja odotan siksi aivan liikoja!

Ensimmäinen lause: Nämä asiat minä tiedän tosiksi.


Englanninkielinen alkuteos: The Bonesetter´s Daughter (2001)


Kustantaja WSOY 2002, suom. Eva Siikarla, 362 s.