keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Ian Beck: Pastworld

Vuonna 2048 Lontoo on muutettu maailman suurimmaksi teemapuistoksi, rakennettu uudelleen oman itsensä viktoriaaniseksi haamuksi. Kaikki on mahdollisimman autenttista, uudelleen voimaan asetettuja vanhoja lakeja myöten. Hyvin maksavia turisteja riittää, ja kaupunkiin on muodostunut oma alamaailmansa joka tarjoaa heille myös vähemmän päivänvaloa kestävää viihdykettä - kuten autenttisia murhapaikkoja.

Paikan historiaan liittyy salaisuus, jonka paljastuminen yhdistää kolmen ihmisen elämät: kaupungissa kasvaneen Even, joka ei tiedä muusta, isänsä kanssa vierailulle tulevan Calebin sekä salaperäisen, pelätyn Fantomiksi kutsutun murhaajan.

Joku lisäpotku juoneen olisi kelvannut, tarina oli kyllä hyvä mutta ei ikimuistoinen. Mutta miljöö sen sijaan - se on UPEA!! Kun Caleb ilmalaivalla saapuessaan näkee ensin kaupungin levittäytyvän allaan ja astuu sitten sen kaduille, kavioiden kopinaan ja kaasulamppujen valoon, tuntuu kuin lukija itsekin todella sukeltaisi menneisyyteen. Ei edes haittaa, vaikka tietää sumun olevan koneellisesti tehtyä. :)

Pidinkin enemmän kirjan alkuosasta, jossa kaupungin tunnelma tuli vahvasti esiin. Loppua kohti mentäessä osa taianomaisuudesta katosi, kun toiminnallisempi juoni otti vallan.

Ensimmäinen lause: In presenting this story I would not wish to take any knowledge for granted on behalf of the reader.


Ulkoasu: 10+! Viimeisen päälle mietitty niin kannen kuin sisäsivujenkin osalta. Kannen kuva: Paul Young, kannen suunn.: John Fordham.

Kustantaja Bloomsbury 2009, 355 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti