keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Taasko se on ostellut kirjoja?

Niin, eihän siitä ole montakaan viikkoa kun viimeksi esittelin hankittujen kirjojen pinoja. Mutta ne olivatkin suurimmaksi osaksi viimevuotisia ostoksia, eli siis niin vanhoja juttuja että eihän niitä kannata laskea enää miksikään... ;) Tammikuu olikin suhteellisen hillitty kirjaostosten kannalta mutta ei huolta, helmikuussa homma on taas lähtenyt sopivasti lapasesta. Täytyyhän sitä hyödyntää kohdalle osuvat hyvät tilaisuudet, eikö vain?!?

Tällaista siis tällä kertaa:



Ensin poikkesin kirjakauppaan pokkaritarjouksen perässä, saaliina:

Carol Shields: Ruohonvihreää & Rakkauden tasavalta. Näiden ostamisesta olikin jo puhetta Pikkuseikkojen yhteydessä. Shieldsin lukemisen himo hiipi mieleen vaivihkaa.

Chuck Palahniuk: Tukehtuminen. Luin joitakin vuosia sitten Eloonjääneen, joka oli sopivasti mukavuusalueen rajamailla. On ollut tarkoitus kokeilla jotain muutakin.

Kari Hotakainen: Ihmisen osa. Hotakainen on ollut pitkään "olen itsepäisesti lukematta koska olen kehittänyt luultavasti perusteettoman ennakkoluulon" -listalla, koska ärsyynnyin erääseen lukion äidinkielentunnilla luettuun kolumniin. Reilua, eikö? :) Mutta vain muutaman houkuttelevan blogiarvion tähden olen nyt valmis luopumaan tästä vuosikausia hyvin sujuneesta karttelemisesta.

Seuraavaksi menin tuhlaamaan viime vuoden ostoista kertyneen Suomalaisen bonussetelin:

Päivä maailmassa. Tuommoisella setelillä on kiva hankkia jotain sellaista mitä ei muuten malttaisi, kuten nyt vaikka tämän upean valokuvateoksen!

Sergei Dovlatov: Matkalaukku. Dovlatovista olen kuullut vain kehuja, ja on sellainen vahva tunne että voisin olla kehujien kanssa ihan samaa mieltä.

Annukka Salama: Käärmeenlumooja. Tämän jo luinkin kirjaston kappaleena, mutta halusin omaankin hyllyyn. (No en mä ihan näitä kaikkia sillä setelillä saanut, mutta ei paljosta jäänyt vaille. ;)

Samalla reissulla tarttui toisen kaupan alepöydästä mukaan myös:

Herman Koch: Illallinen. Tämä menee täysin blogisavujen piikkiin, ilman niitä en varmaankaan olisi tajunnut kirjasta kiinnostua.

Sitten metsästin tiettyä painosta kohtalokkain seurauksin, poistuen paikalta lopulta kuuden kirjan kanssa:

Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Tämän halusin ihan ehdottomasti tuolla alkuperäisellä, niukkahenkisellä ulkoasulla enkä myöhemmän painoksen kokonaisella kansipaperilla. Arvelin että tuosta paikallisesta pikkupaikkakunnan kirjakaupasta saattaisi vielä oikeanlainen kirja löytyä, ja jee, olin oikeassa. (Jos joku ihmettelee edellisen virkkeen ristiriitaa blogin paikkakuntatiedon kanssa, niin kerrottakoon että olen seinäjokelainen vain kuntaliitoksen kautta enkä siis asu varsinaisen kaupungin alueella. :) Mutta tämän lisäksi sieltä löytyi myös ALE...

Salman Rushdie: Keskiyön lapset. Rushdiesta kiinnostuin ihan "oikeasti" vasta Imperiumin perillisiä lukiessani.

Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä. Eräs suosikkikirjailija, jolta haluan lukea kaiken.

Joe Hill: Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia. Sydämenmuotoinen rasia oli lupaava kokemus, ja nyt on kauhea novellinnälkä.

Vilja-Tuulia Huotarinen: valoa valoa valoa. Kunhan vaan kiinnostaa, ilman että osaan sen kummemmin määritellä miksi.

Sari Peltoniemi: Hämärän renki. Peltoniemen kirjoja tuntuu hyppivän ihan väkisin mukaan joka paikasta!

Viimeisin retkahdus koitti eilen, kun menin markettiin aikomuksenani ostaa pari sankoa! Taktisesti, ei kun siis tarkoitan ihan vahingossa, valitsin uudehkon myymälän jonka yhteydessä olevassa tarjouskirjakaupassa olin käynyt vain kerran aiemmin löytämättä silloin mitään ostettavaa. Nyt sen sijaan tulin viettäneeksi siellä tovin jos toisenkin huomattuani että sinnehän oli tullut divaripuolikin. Taas tulin viittä kirjaa rikkaammaksi. (Muistin sangotkin.)

Leena Krohn: Mehiläispaviljonki. Koska Krohn on mahtava!

Cassandra Clare: Luukaupunki. Tämä kirja/sarja oli vain nimenä tuttu, mutta piti vähän perehtyä asiaan sen jälkeen kun leffamainosjuliste kiinnitti huomioni viikonloppuna. Ja kas, kirja tuli vastaan parin päivän päästä. Kohtalo? ;)

Kerstin Ekman: Sudentalja-trilogia. Kuuluu sarjaan "moneen kertaan jossain hiplatut" - nyt siis tuli oikein ostettuakin.

Viimeisen, jo aikaa sitten ennakkotilaukseen klikatun kirjan löysin tänään postilaatikosta:

A. G. Howard: Splintered. Ihmemaan Liisan jälkeläinen viidennessä polvessa päätyy kuuluisan sukulaisensa jalanjäljille.

12 kommenttia:

  1. Minä olen onnistunut välttämään tänä vuonna toistaiseksi muut alennusmyynnit kuin Suomalaisen pokkarialen. Niin, paitsi että keittokirjoja on uusia kertynyt jo 5 viimeisen kolmen viikon aikana...

    VastaaPoista
  2. Komea saalis! Itse kannoin kirrpparireissulta kassillisen aarteita, mm. uudenveroinen yhteispainos Kaari Utrion Sunneva-sarjasta, ja hieno valokuvateos baskeista.

    VastaaPoista
  3. Minä olen (onneksi) saanut kierrettyä alennusmyynnit tähän mennessä.

    En ole lukenut noista mitään, mutta tuo Kertin Ekmanin trilogia vaikuttaa kiinnostavalta. Olen joskus lukenut hänen kirjansa Tapahtui veden äärellä ja pidin siitä todella paljon.

    VastaaPoista
  4. Liputan Kerstin Ekmanin puolesta. Luin koko sarjan toissa vuonna ja tykkäsin aivan kauheasti. Muutkin löytösi ovat varmasti aivan ehdottoman hyviä hankintoja! :)

    VastaaPoista
  5. Kannatan kirjojen alennusmyyntejä ja eksyn kirjojen alennushyllyille joka kaupassa...rahaa on vähän ja lukuhimoja paljon. Siksi yritän lainata suurimman osan kirjastoista ja sitäpaitsi ei viitsi tuonne vintille kerätä enää yhtään laatikkoa kirjoja. :)

    VastaaPoista
  6. Hyviä löytöjä! Etenkin Nälkävuoden ja Illallisen voisin minäkin ostaa, jos vastaan tulisi. Itse olen viime aikoina vältellyt kirjakauppoja taas urakalla. Tammikuussa kun tuli hamstrattua kirjoja muutaman ihmisen edestä :D

    VastaaPoista
  7. Upeita kirjalöytöjä/hankintoja! Tuo valokuvateos on huikean hieno, olen sitä itsekin katsellut, josko raskisin jossain vaiheessa hankkia!

    VastaaPoista
  8. Minna: Minä en ole pahemmin vältellyt vaan oikein etsiytynyt alevalikoimien äärelle - ja sen kyllä huomaa! :D

    Elma Ilona: Valokuvateos baskeista kuulostaa ihan sellaiselta, että saatanpa olla vaikka vähän kade! ;)

    Annika: Tapahtui veden äärellä on toistaiseksi tuttu vain nimeltä, mutta ehkäpä sekin tulee vielä joskus luettua.

    Elina: Kiva kuulla että tykkäsit!

    Mai Laakso: Mä en ainakaan pysty kävellä ohi jos jossain vähänkään haiskahtaa kirja-alelta... :)

    Katri: Nälkävuosi oli siitä harvinainen tapaus mulle, että sen halusin saada ehdottomasti juuri kovakantisena ja tuolla tietyllä ulkoasulla. Harvemmin tulee muuten normaalihintaisia ostettua.

    Susa: Joo, tuo on kyllä hieno! En tiedä olisinko muuten malttanut hankkia, mutta nytpä sain ilmaiseksi (ei muistella niitä viime vuonna kirjakauppaan kannettuja rahoja... ;).

    VastaaPoista
  9. Melkoinen määrä löytöjä, onnittelut :) Ja jos yhtään lohduttaa, niin täälläkin on lähtenyt lapasesta (no joo, molemmista) ;)

    VastaaPoista
  10. Hah, hyvä että jollain muullakin! ;)

    VastaaPoista
  11. Ruohonvihreää on minusta tosi hyvä. Pikkuseikkoja jätin itselleni vain koska se on sisarkirja Ruohonvihreälle. Rakkauden tasavallan luen Shieldsiltä seuraavaksi. Harrastin Shieldsiä jo ennen blogia, joten luen häneltä nyt osan kirjoista uudestaan.

    Kochin Illallinen oli minusta mielettömän kiinnostava ja pakotti ajattelemaan, millaisia me ihmiset todella olemme. Miten pahoja.

    VastaaPoista
  12. Minä vasta varovasti aloittelin tuttavuuttani Shieldsin kanssa. Hänen tuotannossaan riittääkin hetkeksi lukemista.

    Illallinen vaikuttaa kyllä todella kiinnostavalta tapaukselta!

    VastaaPoista