maanantai 13. tammikuuta 2014

Seikkailuhenkeä kirjavalintoihin TBR-kulholla :)

Noita lukemattomia kirjojahan on tosiaan tuohon hyllyyn kerääntynyt useampi sata kappaletta odottamaan vuoroaan, joten seuraavaa luettavaa kirjaa valitessa vaihtoehtoja riittää. Yleensä olen selvinnyt hommasta hyvin vähäisellä tuskailulla, kun jokin kirja on vain aina tuntunut kutsuvan puoleensa. Viime aikoina olen kuitenkin löytänyt muutaman kerran itseni pähkäilemästä että taidanpa lukea tuon, ai mutta tuokin olisi kyllä kiva, tai tuo tai... Senpä vuoksi ne kirjat siellä ovat, että haluan ne lukea, ja suurimman osan tietysti mieluiten heti paikalla.

Törmäsin Book Riotissa alun perin Alex in Leeds -blogissa esiteltyyn ideaan purkista, joka sisältää arvontalipukkeet kaikille lukulistalla oleville kirjoille. Koska olen sekä kirja- että yllytyshullu, niin eihän siinä kovin pitkää ajatuksen hauduttelua vaadittu ennen kuin ryhdyin hommiin. Aiemman askarteluinnostuskauden peruina laatikossa lojui skräppipapereita ja sopiva kippokin oli joutilaana, joten taittele-leikkaa-kirjoita-taittele lisää-prosessin lopputuloksena mulla on TBR(To Be Read)-kulho! Jee! :)



Kulhossa on siis lipukkeet kaikille hyllyni lukemattomille kirjoille (sarjat on kirjattu yhdellä lapulla, sellaisen nostaminen tarkoittaa että lue seuraava osa ja heitä lappu takaisin). Jokaista luettavaa kirjaa en toki aio arpoa, vaan jos jonkin tietyn kirjan haluan lukea niin sittenhän luen, mutta ainakin nyt alkuinnostuksessa tuntuu että tätä voisi käyttää paljonkin. Katsotaan! :) Mitään pakkopullaa en myöskään aio asiasta itselleni tehdä, joten vaikka arvontakulhoa onkin tarkoitus lähestyä avoimin mielin, niin jos kohdalle osuva kirja ei syystä tai toisesta yhtään sovi senhetkiseen lukufiilikseen, tai jos olen vaikka juuri lukenut jotain liian samantyyppistä, niin väkisin en sitä ala lukea. Uskoisin tämän kuitenkin saavan mut mukavasti niidenkin tiiliskivien ynnä muiden pariin, joita kiinnostuksesta huolimatta tulee aina välteltyä.

Olen jakanut kirjat löyhästi ja mutu-tuntumalla kategorioihin joilla on omanvärisensä laput:
  • klassikot
  • historialliset
  • dekkarit/jännitys
  • chick lit/hömpähtävä
  • ihmissuhdedraama
  • "maailman pyörteissä": sotakohtaloita, maahanmuuttotarinoita ym
  • uuskumma/reaalifantasia
  • muu spefi
  • lasten/nuorten
  • muu sekalainen fiktio
  • tieto
  • sarjakuvat
  • runot/näytelmät
  • kirjoista/kirjallisuudesta
  • loput sekalaiset
Halutessani voin siis myös tavoitella tietyntyyppistä luettavaa mutta jättää tarkemman kirjavalinnan sattuman ratkaistavaksi. Jaotellahan voisi monella tapaa, tarjolla olevasta valikoimastakin riippuen, kotimaiset/ulkomaiset, tai vaikka kirjan oletetun tunnelman mukaan... Ja lukulistalla olevia kirjastosta lainattavia kirjoja voi tietysti arpoa myös! Löytyisiköhän muitakin yllytyshulluja? :)


Vielä en ole nostanut yhtään lappua kun pari kirjaa on kesken, mutta sormia syyhyttäisi jo kovasti. Pelkään vain että en malta lopettaa ja nostelen lappuja siihen tahtiin että mulla on kohta kesken pariKYMMENTÄ kirjaa...!!!

36 kommenttia:

  1. Onpa hyvä idea! Itse olen joskus harrastanut vähän tämäntyylisiä arvontametodeja ja hyvin ovat toimineet. Lappusysteemikin olisi hauska, mutta taitaa noiden kaikkien lukemattomien kirjojen kirjoittaminen lapulle viedä niin paljon aikaa, että sillä välin jo lukee pari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllähän tuohon muutama tunti taisi upota, en ehtinyt edes kerralla tehdä valmista... :D

      Poista
  2. Tämä idea on houkuttanut jo muutaman kuukauden ja varmaan jossakin vaiheessa oman book jarini teen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihan liian houkutteleva idea väliin jätettäväksi! :)

      Poista
  3. Mainioa idea, mutta en taida olla vielä tällä asteella lukemattomieni kanssa. :) Seurailen mielenkiinnolla, mitä kulhostasi nousuu... tsemppiä lukemiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurailen kiinnostuneena ihan samaa... ;) Tekisi mieli vaikka listatakin noita arvontatuloksia johonkin.

      Poista
  4. Hauska idea! Minullakin on tarkoitus lukea oman hyllyn kirjoja kovasti tänä vuonna. Saa nähdä, miten käy. Mukavia lukuhetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman hyllyn parissa olisi tosiaan tarkoitus pysyä aika tiiviisti... Kimppalukujen takia täytyy vähän kirjastossa, mutta onnistuisinkohan muuten pysyttelemään sieltä poissa...???

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niin kyllä on, olen iloinen että törmäsin tähän! :)

      Poista
  6. Mahtava idea, pitää joskus kokeilla! :)

    VastaaPoista
  7. Onpa hieno idea! Minullakin on hyllyyn kertynyt luettavia vaikka ja kuinka paljon, joten kirjakulho olisi ehkä tervetullut tännekin. Toisaalta olen niin fiilislukija, että tulisiko tällaisen myötä sitten ne "pakko"-fiilikset. Hmm. Täytyy pohtia.

    Kerrothan välillä, miten kirjakulhoilu sinulla toimii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kerron kokemuksia kunhan olen sellaisia ensin vähän kerännyt! :)

      Odotan mielenkiinnolla, mikä reaktioni on jos ekat kolme sattuu olla vaikka Kalevala, Karamazovin veljekset ja Elämä Käyttöohje. :P Kaikkihan toki haluan lukea, eivät ne muuten hyllyssäni olisi, mutta mutta... :)

      Mahtaiskohan tuohon fiilisluku"ongelmaan" tepsiä sopiva eri värisiin lappuihin jaottelu, niin että voisi havitella esim. vauhdikasta ja seikkailullista, haikeankaunista tai rankasti ajatteluttavaa lukukokemusta?

      Poista
  8. Hauska idea on kyllä :)
    Minäkin kahlaan oman hyllyn teoksia, mutta toistaiseksi menty vielä tunteen mukaan. Nyt tosin juuri sain kirjan luettua ja pähkäilen mitä seuraavaksi. Tällaisessa tilanteessa kulhosta olisi hyötyä, mutta toisaalta rakastan tätä hetkeä, kun yrittää valita juuri oikeaa tähän hetkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan sitä myös! Yhtään ei ehkä vielä hyllylle mennessä tiedä millaisen tarinan mukaan päätyykään hyppäämään, ja avoimia mahdollisuuksia riittää... Valitsemisen ihanuudestaakaan en suinkaan aio luopua, mutta varmaan arpomallakin saa saman ilon hieman eri muodossa! :)

      Poista
  9. Oi, onpas kiva idea. Ihan hirveää määrää omassa hyllyssä ei lukemattomia ole (ehkä muutama kymmenen), mutta silti houkuttaisi tämä... Ehkä silloin kirjaston kirjojen välissä tulisi luettua omiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan niissäkin jo arpomista, lippusia täyttelemään siis vaan... ;)

      Poista
  10. Vautsi, ihan mahtava idea!! Pitäisi itsekin kokeilla samaa. (Toiselta kantilta pelkään pettyväni, jos kovin himotuttaisi joku toinen kirja ja se ei nostamalla tule)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä on (myös) mukavaa että kulhoa voi käyttää ihan sellaisten sääntöjen mukaan kuin itseä huvittaa, vetää vaikka joka kolmannen kirjan arvalla tai lukea kausittain välillä itse valittuja ja välillä arvottuja kirjoja. Itse ajattelin lähteä ilman sen kummempaa suunnitelmaa katsomaan millaiseksi homma muotoutuu - ja jos jokin kirja himottaa niin sitten luen sen kyselemättä kulholta lupaa. Tuolla lappusten määrällä lukeminen saattaisi muuten viivästyä jonnekin vuoteen 2020... :D

      Poista
  11. Mainio idea! Tätä voisi soveltaa vaikka muutamallekin lukupinossa odottavalle kirjalle. Kaikista lukemattomista hyllyni kirjoista en jaksaisi tehdä arpalippua... Jään jännityksellä seuraamaan arpajaisiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin voisi! Riittäisi joku nätti pikku kulhokin, mulla meinas tuokin jäädä pieneksi ennen kuin painelin laput uudestaan aiempaa terävämmille taitoksille... :)

      Poista
  12. Superhauska idea!!! Voisin itse harrastaa jossain vaiheessa samaa :D

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtava idea! Minäki taidan tehdä tällaisen oman hyllyni TBR-listan kirjoista :).

    VastaaPoista
  14. Ihana idea! Taidan myös kokeilla tätä, sillä hyllyyn on kertynyt sellainen määrä lukemattomia kirjoja, että ihan hirvittää.

    VastaaPoista
  15. Todella ihana idea! Kunhan selvitän muuttohässäköinnin, niin teen itsellenikin oman kulhon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavia näpertelyhetkiä siis, ja tsemppiä muuttoon! :)

      Poista
  16. Saisinkohan luettua tbr100-listaani tällä systeemillä? :)
    Aika harvoinhan niitä tilanteita tulee, ettei keksi mitään luettavaa, mutta ainahan on se mahdollisuus.

    VastaaPoista
  17. Joo, vaihtoehtojen runsaus on yleensä suurempi ongelma! :)

    VastaaPoista
  18. Sinulle on haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
  19. Mahtava idea! Nyt tiedän mitä teen jos sattuu askartelukärpänen puraisemaan ;) Minulla on usein ongelmana, että tekisi mieli lukea jotain omasta hyllystä/TBR100 -listalta, mutta en sitten osaa päättää mihin tarttuisin. Tämä ratkaisisi asian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen, kolme kirjaa olen nyt arponut (yksi luettu, kaksi kesken) ja mukavalta tuntuu. Kaikki ovat olleet sellaisia että en varmaan olisi pitkään aikaan tullut niihin oma-aloitteisesti tarttuneeksi kiinnostuksesta huolimatta.

      Poista