sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Andreï Makine: Ruhtinattaren rikos

Venäjältä paennut, ylhäisöpiireistä irtautunut ruhtinatar Olga Arbelina on asettunut verenvuototautisen poikansa kanssa pikkukaupunkiin lähelle Pariisia. Eräänä päivänä hänet löydetään joen rannalta läpimärkänä, seuranaan hukkunut mies jonka kallo on murtunut. Miten hän on siihen päätynyt, onko hän murhaaja ja mitä tekemistä hänellä yleensä oli tuon miehen kanssa, jonka kanssa vaikuttaa niin epäsuhtaiselta parilta? Kaikkeen on syynsä, joita kerronta alkaa avata edeltävän talven tapahtumista ja kauempaakin.

Suhteeni Andreï Makinen kirjoihin alkaa muodostua jotenkin hankalaksi. Ensimmäiset kaksi lukemaani, Maa ja taivas sekä Vera, jotka esittelin aivan blogini alkumetreillä viisi ja puoli vuotta sitten, saivat aikaan suurta ihastusta. Julistin jossain vaiheessa jo Makinen kuuluvan suosikkikirjailijoideni joukkoon. Kolmas, Venäläisiä unelmia, tökki aluksi mutta vakuutti silti lopulta. Ranskalainen testamentti oli vielä kaksijakoisempi kokemus, vaikka nautinnon puolelle näkyy bloggaukseni perusteella kääntyneenkin. Tämä viides sitten paikoitellen suorastaan vähän tympäisi. Ruhtinattaren rikoksessa oli ongelmana sekin, että tapahtumien vuoksi kirja tuntui niin likaiselta.

Kyllähän Annikki Sunin suomentama teksti kaunista on, mutta onkohan kirjamakuni ehtinyt hienoisesti muuttua? Siksikö ihastuin ensimmäiseen Haahtelaanikin, mutta en ole sen jälkeen tavoittanut samaa hurmosta? Olikohan mulla jokin herkän ja kauniin tekstin arvostusvaihe, joka meni ohi, vai satuinko vaan lukemaan ne itselleni sopivimmat kirjat ensimmäisinä? Viime aikoina tämäntyylisten kirjojen kohdalla olen enemmänkin turhautunut liikaan haahuiluun ja vatulointiin. Ei vaan jaksaisi.

Onneksi ei ole pakko, voinhan jättää lukemattakin. Mutta kun en siltikään ole ihan varma, pitäisikö kokeilla vielä. Makinen kirjojakin odottaa hyllyssä vielä neljä lukematta, kun aiemmassa innostuksessani niitä haalin... Jos siellä onkin vielä jokin johon ihastun kunnolla?

Ensimmäinen lause: Ensiksi tulleet tarkkailevat hänen puheitaan kuin salaisuuksia varastaakseen.

Ranskankielinen alkuteos: Le crime d'Olga Arbélina (1998)

Ulkoasu: Kaunis, kuten muutkin Makinet! Päällys: Martti Ruokonen, päällyksen kuvat: Fennopress.

Suomentanut Annikki Suni

Kustantaja WSOY 2000, 259 s.

9 kommenttia:

  1. Makiner kuuluu minunkin mielikirjailijoihini. Viime syksynä päätin lukea kaikki Makinet uudestaan blogiini, mutta jokin tuli tuli aina tielle. Ruhtinattaren rikosta kohtaan tunnen minäkin suurta ristiriitaa, kirja on mielettömän ja kauniisti kirjoitettu mutta aiheeltaan mitä eriskummallisin. Mietin tämän kirjan kohdalla mietin kirjailijan motiiveja, miksi tämä aihe...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on kyllä ainakin omaperäinen, enpä muista tuollaista aiemmin vastaan tulleen!

      Poista
  2. Typopahalainen iski, Makine ilman ärrää :)

    VastaaPoista
  3. Kirjamaku muuttuu, luulen. Ja sitten se, mikä jonkun kirjailijan teoksissa viehättää ja mikä taas ei, on veteen piiirretty viiva. Olen lukenut kolme Makinen kirjaa, joista tämä on yksi, ja olen pitänyt vain Ranskalaisesta testamentista. Se on upea, muita olen pitänyt hivenen imelinä. Sen sijaan mainitsemaltasi Haahtelalta kaikki menee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttuu varmasti - vielä kun saisi selvää, onko se muuttunut niin ettei kannata enempiä Makineja kokeilla! Täytynee jatkaa vielä selvittelyä. :D

      Poista
  4. Mielenkiintoista lukea arviosi. Itse olen lukenut vasta Veran, josta pidin, ja onkin jännä nähdä, millaisen jäljen muut (tulevat) makinet jättävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin kiva tietää, mitä tykkäisin Verasta jos lukisin sen nyt!

      Poista
  5. Olen lukenut tämän Ruhtinattaren rikoksen joskus aikoja sitten ja pidin kovasti. Etenkin kielen koin kauniina, vaikka tarina melko luotaantyöntävä olikin. Ei kuitenkaan liian ainakaan tuolloin. Pitäisi lukea tämä joskus uudelleen ja katsastaa, miten se toimii nykyään.

    Olen lukenut Makinelta myös tuon Maan ja taivaan, josta pidin kovasti. Samoin Idän sielunmessun, joka ei muistaakseni kolahtanut niin kovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makinen kieli on kyllä kaunista, vaikka tällä kertaa en siitäkään osannut nautiskella entiseen malliin!

      Poista