maanantai 23. toukokuuta 2016

3x Osuuskummaa: Pimeää pimeämpi, Hirviöasiakaspalvelu & Joen jumala

Kaksi ensimmäistä olen saanut kustantajalta sähköisinä arvostelukappaleina. Kiitos!

Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2

Ilokseni pääsin taas nautiskelemaan raapaleista eli sadan sanan mittaisista mininovelleista, kun osuuskummalaiset julkaisivat toisen Kummalinnun munia -antologiansa. Ja kyllä onkin taas kaikkea keksitty lukijan viihdykkeeksi, järkytykseksi ja ties miksi muuksi. Jälleen täytyy hämmästellä sitä, mitä kaikkea niihin sataan sanaan voi saada sovitettua.

Säväyttäneissä teksteissä on sen verran ylitarjontaa että kaikkia en tässä ryhdy luettelemaan, mutta otetaan joitakin esiin: Eniten muistiinmerkintöjä kerääntyi J. S. Meresmaan tarinoista, joista jäivät mieleen mm. puistattava Vihaaja, erästä sanontaa hauskasti taustoittava Päätös ja jotenkin suloinen Lisääntymisoppia, jossa utelias lapsi löytää kiihdyttävän kirjan. Maria Carolen Lahja-tarinan kaupassa kävisin heti ostoksilla jos se vain olisi olemassa, Magdalena Hain Viimeinen pala helvettiin taas herätti palapeli-intoilijan mielikuvituksen hyrräämään. Janos Honkonen onnistuu hyytävän kauhun luomisessa tarinallaan Veli veli veli veikkonen, ja Maija Haavisto saa Luonnon mullistuksessa aikaan pahaenteisen tunnelman hyvin yksinkertaisella entä jos -ajatuksella.

Mutta eivätpä nuo tosiaan tuohon jää, vaan monta monta muutakin kiinnostavaa, hätkäyttävää, hymyilyttävää tekstiä ovat saaneet aikaan sekä jo mainitut että antologian muut kirjoittajat Jussi Katajala, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Erkka Leppänen, Olli Lönnberg, Hanna Morre, Anni Nupponen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel ja Kari Välimäki. Ilmestyyhän seuraavakin osa joskus?

Kustantaja Osuuskumma 2015, 123 s.

Anni Nupponen: Hirviöasiakaspalvelu

Lisää raapaleita! Muutama Hirviöasiakaspalvelu-tarina esiintyikin jo ylläolevassa antologiassa, mutta tässä mainiossa pikku kirjasessa niitä on enemmän. Hirviöasiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä esimerkiksi siinä tapauksessa, että naapurin kerberoksenpennun räkötys käy hermoille tai kauhukutsujen vetonaulaksi tilatulla päättömällä ratsumiehellä onkin pää tallella. Anni Nupponen on kasannut asiakaspalvelutilanteista hauskan ja oivaltavan kokoelman, jonka lukaisemisesta jää hymy huulille.

Kustantaja Osuuskumma 2016, 29 s.



Anni Nupponen: Joen jumala

Lisää Anni Nupposen tuotantoa, tällä kertaa ihan norminovellimitassa. Ensin, ryhtyessäni kirjoittamaan tätä ajattelin ettei kokoelmasta oikein löytynyt yhtään sellaista tajunnanräjäyttäjätarinaa joka saisi ihan tosissaan haltioitumaan kirjoittajan mielikuvituksen rikkaudesta. Sitten katselin sisällysluetteloa ja muistin että niin olihan mukana tosiaan tuo ja tuo ja tuo, ja oikeastaan novellit olivat lähes järjestään tosi hyviä. Eivät niinkään mitään spefin huikeimpien visioiden tykitystä, vaan hitaammin lämmittäviä, tunnelmaltaan yleensä hieman haikeita tai surumielisiä kertomuksia joissa käsitellään monenlaisia, suuriakin kysymyksiä. Taidolla rakennettuja tekstejä joita näköjään piti vähän haudutella mielessä. Nyt sitten tekisikin mieli nostaa erikseen esiin melkein kaikki.

Jos nyt vähän kuitenkin vielä valikoidaan niin mainitaanpa galaktisilla mittakaavoilla leikittelevä Maailman pienin, pariskunnan elämää yksinäisellä planeetalla tutkaileva Kirjaimet lumessa, ruumiinpesijän matkassa kulkeva Marha sekä niminovelli Joen jumala, jossa tyttö pyrkii kaikin keinoin yhteyteen nuorena kohtaamansa olennon kanssa. Taidanpa palata muutamiin vielä uudestaankin.

Kustantaja Osuuskumma 2014, 133 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti