maanantai 12. marraskuuta 2018

Hei hei!

Aloitin kirjabloggaamisen keväällä 2009 ja sen jälkeisten yhdeksän ja puolen vuoden aikana olen löytänyt joukon mahtavia tyyppejä jotka eivät ikinä kyllästy juttelemaan kirjoista, nähnyt kuinka kirjablogien merkitys alan keskustelussa ja kirjojen näkyvyydessä on kasvanut ja saanut hirmuisen kasan hyviä kirjavinkkejä. "Ihan vaan lukuharrastuksesta" on tullut jotain enemmän ja kirjallisuus kaikkine puolineen tuntuu entistä tärkeämmältä.

Mutta vaikka kirjakeskustelulla mukavasti meneekin, niin kuten voi todeta vaikka vuosittaisia postausmääriä vilkaisemalla, oma tahtini on ollut jo jonkin aikaa hiipumaan päin. Elämään tulee kaikenlaista uutta ja sitten voi joutua jostain vanhasta luopumaan. Bloggaaminen on nyt se juttu johon ei enää aika tai innostus riitä. Onhan tämä päätös ehtinyt käydä mielessä jo useampaan kertaan mutta aiemmin olen vielä laittanut vastaan. Kun muistankin lukemani niin paljon paremmin sen jälkeen kun "joudun" ajattelemaan kirjoja kunnolla bloggausta kirjoittaessani, ja vanhoihin juttuihin on niin kiva palata, niin maltanko olla jatkamatta edes ihan vaan itseäni varten? Ja kun ne kymppisynttäritkin olis niin lähellä, jos edes sinne asti? Osaanko olla olematta kirjabloggaaja kun olen sellainen näinkin pitkään ehtinyt olla?

Kuten olen tavaroita karsiessanikin todennut, välillä ajatus luopumisesta vaan vaatii oman kypsyttelyaikansa. Ja niinpä vain tuli sekin päivä kun tämän postauksen kirjoittaminen ei tunnu kamalalta eikä ikävältä vaan just oikealta. :) Lukeminenhan ei lopu eikä blogistanian tai muun kirjamaailman kuulumisten seuraaminen, ja hyvistä kirjoista huutelukin jatkuu vähintään Facebookissa kavereille. Blogi hiljenee mutta jää olemaan. Kiitokset lukijoille ja bloggaajakollegoille näistä vuosista ja paljon hyviä lukuhetkiä kaikille! ♥

lauantai 15. syyskuuta 2018

Pikana: Leski, Vieras kartanossa & Rikoksia

Lukeminen on kulkenut paremmin kuin bloggaaminen, joten otetaanpa hieman jonon purkua lyhyillä kommenteilla:

Fiona Barton: Leski

Jean Taylorin aviomiestä Gleniä epäiltiin hirveästä rikoksesta mutta hänen syyllisyyttään ei onnistuttu todistamaan. Nyt Glen on kuollut, poissa kontrolloimasta Jeania ja kieltämästä häntä puhumasta toimittajille. Ja toimittajat tosiaan haluavat kilvan hänen juttusilleen. Mitä Jean tiesi? Epäilikö hän miestään? Mitä sellainen mahdollinen epäilys tekee avioliitolle?

Jeanin lisäksi näkökulmansa saavat esiin toimittaja, poliisi ja siepatun pikkulapsen äiti. Kuvio toimii ja teksti kulkee, asiat alkavat selkiintyä ja pariskunnan julkisivun taustat paljastua. Lehdistön vimmaista jutunmetsästystä oli kiinnostavaa seurata. Vaikkei kukaan henkilöistä erityisemmin sytyttänyt, Jeanin elämän monet hukatut vuodet jäivät mietityttämään. Ja oppihan tästä myös taas jotain sellaisista netin ja ihmismielen pimeyksistä joista ei välttämättä haluaisi tietääkään.

Ensimmäinen lause: Pihapolulta kuuluu rahinaa, kun nainen lähestyy.

Englanninkielinen alkuteos: The Widow (2016)

Suomentanut Pirkko Biström

Kustantaja Bazar 2017, 317 s.

Sarah Waters: Vieras kartanossa


1940-luku, Hundreds Hallin kartano Englannin maaseudulla. Ennen komeassa talossa asunut perhe työllisti koko joukon palvelusväkeä, nyt sotavuodet ovat vieneet rahat ja entinen elämäntapa on haihtunut luokkayhteiskunnan muutoksiin. Kun tohtori Faraday päätyy sattumalta kutsutuksi taloon potilaskäynnille, hän kohtaa rapistuneet seinät ja niiden suojissa sinnittelevän kartanon emännän aikuisine lapsineen. Tohtorin elämä lähtee kiertymään perheen ja talon asioihin yhä tiiviimmin, kun paikassa tapahtuu selittämättömiä asioita. Mielikuvituksen tuotetta vai jotain aivan muuta voimaa? Watersin kerronta jättää tilaa lukijan omille tulkinnoille.

Vieras kartanossa on palkittu bloggaajien toimesta vuoden 2011 Globalialla eli parhaan käännöskirjan palkinnolla, ja nautittavaa luettavaa tämä kyllä olikin. Kunnon uppoutuminen tarinaan pitkästä aikaa!

Ensimmäinen lause: Näin Hundreds Hallin ensimmäisen kerran kymmenvuotiaana.

Englanninkielinen alkuteos: The Little Stranger (2009)

Suomentanut Helene Bützow

Kustantaja Tammi 2012, 2. painos (1. painos 2011), 592 s.

Ferdinand von Schirach: Rikoksia

Saksalainen asianajaja Ferdinand von Schirach kirjoittaa urallaan vastaan tulleista tapauksista ja ihmiskohtaloista, taidolla ja ymmärtäen. Kaikenlaista voi elämässä tapahtua: joku joutuu keksimään ratkaisuja epätoivoiseen tilanteeseen, toinen päätyy tappajaksi rakkaudesta. Järkyttävää julmuuttakin näissä tarinoissa täytyy kohdata, mutta kokoelman viimeinen kertomus palauttaa uskon siihen että hyvääkin voi tapahtua missä ja koska tahansa. Suosittelen!

Saksankielinen alkuteos: Verbrechen (2009)

Suomentanut Raija Nylander

Kustantaja Atena 2012, 210 s.

tiistai 21. elokuuta 2018

Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä

Endlands. Pikkupaikkakunnan kylä laaksossa Luoteis-Englannin nummilla ja John Pentecostin kotiseutu, jolle hän vuosittain palaa auttamaan lammastilan töissä ja viettämään paikallista perinnettä, Paholaisen päivää. "Kaikki laaksosta kertovat tarinat alkavat Paholaisesta", sanotaan, sillä kauan sitten tapahtui jotain mitä ei voi unohtaa: laakso jäi pahoin lumen saartamaksi ja silloin Paholainen pujahti lampaaksi naamioituneena kylään tekemään tuhojaan. Paholaisen päivän rituaaleja pidetään yllä, ettei niin kävisi enää ikinä.

Tämä kerta on Johnille erilainen kuin aiemmat. Hän tuo kylään ensimmäistä kertaa vaimonsa Katherinen, ja järjestettävänä on myös hänen isoisänsä, Ukkona tunnetun paikallisen voimahahmon hautajaiset. John alkaa vakavissaan suunnitella muuttoa takaisin, mutta Kat ei ole ajatellut ihan tällaista kasvuympäristöä heidän tulollaan olevalle esikoiselleen. Varsinkaan sitten kun häntä alkavat pelottaa erinäiset kummalliset asiat. Voiko kyläläisten tapoja pitää vain leikillisenä perinteenä vai liikkuuko laaksossa todella jotain minkä ulottuvilta hänen pitäisi päästä pois?

Andrew Michael Hurley on kyllä erinomainen miljöön kuvaaja ja pahaenteisen tunnelman luoja, kuten kävi selväksi jo esikoisteoksessa Hylätty ranta. Varsinaista pelottelukauhua näissä ei ole, vaan sellaista hiljaisempaa versiota joka kypsyy lukijan mielessä. Paholaisen päivässä tuo tunnelma soi hienosti yhteen Endlandsin tulevaisuuden mahdollisuuksien pohdiskelemisen kanssa. Johnilla on halukin jatkaa suvun elämäntapaa, mutta velvollisuudesta muistuttaa myös edellisten sukupolvien perintö. Jokaisen talon kellariin on järjestetty edeltäjien kenkäparit muistuttamaan tehdystä työstä, alkaen niistä kolmesta miehestä jotka aikoinaan lunastivat laakson tilojensa ja perheidensä omistukseen.

Ymmärrän jos joku kokee Hurleyn kerronnan jäävän "vajaaksi" ja jättävän liikaa sanomatta, mutta mulle nämä tuntuvat kyllä uppoavan aika mukavasti. Hylätystä rannastakin pidin jälkeenpäin asiaa sulateltuani vielä enemmän kuin blogijuttua kirjoittaessani. Sitten vaan taas uutta, kiitos!

Ensimmäinen lause: Eräänä päivänä lokakuun lopulla runsaat sata vuotta sitten Endlandsin tilalliset menivät ajamaan lampaansa alas nummelta niin kuin heillä syksyllä oli tapana.

Englanninkielinen alkuteos: Devil's Day (2017)

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

Kustantaja WSOY 2018, 220 s.

maanantai 20. elokuuta 2018

Morten A. Strøksnes: Merikirja

Merikirja, Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana hyppäsi lukulistalle jo kustantajan katalogista, kiinnitettyään huomion kutkuttavalla alaotsikollaan ja Sanna Manderin käsialaa olevalla tyylikkäällä kannellaan. Kerronnallista tietokirjallisuutta on tuntunut viime vuosina putkahtelevan esiin aiempaa enemmän, ja se sopii oikein hyvin koska kyseisellä tyylilajilla saa aikaan kaikenlaisia kiinnostavia kokonaisuuksia.

Niin tälläkin kertaa, kun seurattavana on kirjailija Morten A. Strøksnesin ja hänen ystävänsä, kalastaja-kuvataitelija Hugo Aasjordin yritys pyydystää jäähai Lofoottien viereisellä Länsivuonolla. On Strøksnesin juttuihin tosin osa lukijoista pitkästynytkin kesken kaiken, mutta itselleni ne toimivat kyllä. Haijahti on runko, jota kirjailija koristelee aiheesta toiseen siirtyilevällä kerronnalla merestä, sen todellisista ja myyttisistä asukkaista, ekologiasta, Hugon kalastajasuvun tarinoista ja seudun historiasta ja ties mistä muusta mitä en nyt juuri edes muista. Tuleepa siinä sivussa esiin miesten välinen ystävyyskin.

Ja tietenkin jäähai, joka ui jossain syvyyksissä, ehkä jo kuusimetrisenä ja useamman sata vuotta vanhana. Koko ikänsä merellä ja sen äärellä asunut Hugo on nähnyt useimmat siellä elävistä eläimistä (siis niistä jotka nyt ylipäätään pinnan tuntumassa käyvät), mutta jäähaita ei vielä koskaan. Tarinoita hän sen sijaan on kuullut niin paljon, että ne ajavat miehet hainpyyntiin. "Kaikista turhista asioista, joita olisimme voineet keksiä, tämä tuntuu turhalta juuri oikealla tavalla", kirjassa todetaan. Vaikka onkin eettisesti kyseenalaista pyrkiä saamaan hengiltä satoja vuosia omissa oloissaan elänyt eläin jonka pyydystämiselle ei ole mitään järkevää syytä, en voi väittää etten yhtään ymmärtäisi miksi sellaisen yrittäminen saattaa houkutella. Olisihan sen silti voinut jättää tekemättäkin. Ainakaan sen kummemmin hai kuin Länsivuonon sääolotkaan eivät sentään antaudu suosiolla.

Ja sitä kyllä paheksun, että vaikka merten muoviongelmakin otetaan kirjassa esiin, silti jäähain lähistölle houkutteleva syötti heitetään veteen puhkotussa jätesäkissä. Ainahan voi toivoa että on tarkoitettu jotain muuta kuin sitä mustaa muovista ja käännöksessä on tullut väärinymmärrys. Epätodennäköiseltä sekin kuitenkin vaikuttaa koska Katriina Huttusen suomennos on erinomainen ja hoitelee kaikenlaista erikoissanastoa.

En ole itse mikään merenkulkija. Lähimpänä jonkinlaista vesistöä asun nyt kun joki kulkee puolen kilometrin päässä, mutta sehän ei toki tarkoita etteikö meri kaikkine salaisuuksineen jaksaisi kiehtoa. Tuohon kiehtovuuteen Merikirja tarjoaa monta näkökulmaa, ja minä viihdyin kyllä niiden parissa.

"Meri pärjää mainiosti ilman meitä. Me emme pärjää ilman sitä."

Ensimmäinen lause: Siitä kun ensimmäinen primitiivinen elämänmuoto syntyi meressä, kesti kolme ja puoli miljardia vuotta, ennen kuin Hugo Aasjord soitti minulle Osloon myöhään eräänä lauantai-iltana heinäkuussa, kesken vilkkaiden päivälliskutsujen.

Norjankielinen alkuteos: Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom fire årstider (2015)

Suomentanut Katriina Huttunen

Kustantaja Gummerus 2018, 297 s.

tiistai 14. elokuuta 2018

Stephen King: Viimeinen vartio (äänikirja)

Trilogian päätösosa, jota edeltävät Mersumies sekä Etsivä löytää.

Bill Hodges ja Holly Gibney ajautuvat tutkimaan tapausta joka tuntuu jälleen kerran johtavan City Centerin verilöylyn aikaansaaneeseen Brady Hartsfieldiin. City Centeriin - tai Bradyyn - liittyvät henkilöt tekevät itsemurhia, ja heidän asunnoistaan löytyy kummallisia Z-kirjaimia ja konkurssiin menneen firman pelikonsoleita. Hodgesin vaisto alkaa ennen pitkää ilmoitella että Bradylla on sormensa tässäkin pelissä, mutta miten se voisi olla mahdollista sillä hän on viettänyt jo vuosia sairaalassa ilmeisen toimintakyvyttömänä pahan aivovamman jäljiltä?

Koska kyse on Kingistä, en haluaisi joutua sanomaan näin, mutta tämä oli nyt kyllä vähän kökkö. Sarjan ensimmäinen osa on oikein hyvä eikä toinenkaan hullumpi, mutta nyt koko Brady ja hänen nousevat yliluonnolliset voimansa alkoivat kyllä jo tympäistä, vaikka hän olikin jälleen kerran kehitellyt karmivan suunnitelman. Hänen tekemisiäänkin kerrattiin myöhäisemmässä vaiheessa aivan liian pitkään, koska ne olivat kyllä suurimmaksi osaksi pääteltävissä kirjan aiempien tapahtumien perusteella. Enkä oikein meinannut päästä yli Bradyn kätyreikseen värväämien henkilöiden naurettavista koodinimistä Tohtori Z ja Z-Boy, vaan tunnelma tipahti pikkuisen aina kun jompikumpi mainittiin.

Oli tässä nyt toki sentään hyviäkin juttuja ja jännitystä sekä mielenkiintoa riitti loppuun asti kuunteluun, mutta tämän päätöksen jälkeen ei voi sanoa että sarjaa jäisi erityisemmin ikävä. King siis todistettavasti osaa kirjoittaa myös hyvän dekkarin, mutta olisi nyt jatkanut sitä koko trilogian verran kun kerran aloitti!

Englanninkielinen alkuteos: End of Watch (2016)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2017, lukija Toni Kamula, 14 h 31 min 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Susanne Jansson: Uhrisuo (Dekkariviikko)

Nathalie Ström kasvoi Mossmarkenin suon laidalla, mutta tragediaan päättyneen kesän jälkeen hän on pysynyt poissa seudulta vuosikaudet. Nyt hän palaa tekemään suolla mittauksia väitöskirjaansa varten. Samalla suolla, johon rautakaudella upotettiin ihmisuhreja ja jolle monen kerrotaan kadonneen paljon myöhempinäkin aikoina. Ehkä se on peräti suo itse, joka vaatii uhrinsa? Epämääräistä uhkaa paikkaan joka tapauksessa tuntuu liittyvän, ainakin sitten kun Nathalie löytää ystävänsä Johanneksen pitkospuilta tajuttomaksi lyötynä ja taskut täynnä kultakolikoita. Pian poliisin valokuvaaja Maya Lind löytää jotain karmeampaakin; suohon upotetun ruumiin. Eikä tämä ruumis ole peräisin rautakaudelta.

Susanne Janssonin kummitusjutuilla sävytetty esikoisdekkari ei ole ollenkaan hullumpi paketti! Pidin tunnelmasta joka ei kasva kauhuksi vaan väreilee sopivan painostavana, suon kuvauksesta, henkilöistä, vanhojen salaisuuksien selviämisestä ja siitä kuinka tuoreemmat tapahtumat kytkeytyvät siihen mitä ennen oli - siihen mitä ei oikein uskaltaisi edes muistaa. Hyvä kokonaisuus jonka osat sopivat yhteen. Suon tuntu jäi lukiessa niin kiinni, että oli pakko lähteä kävelylle paikallisen nevan pitkospuille. Ihan kauniilla, aurinkoisella säällä kylläkin. Äkillisen myräkän noustessa olisi ehkä saattanut tulla kiire jonnekin muualle.

Ensimmäinen lause: Olisi väärin sanoa, ettei kukaan nähnyt tai kuullut mitään.

Ruotsinkielinen alkuteos: Offermossen (2017)

Suomentanut Tiina Sjelvgren

Kustantaja Bazar 2018, 312 s.

---------------------------------------------

Kirjakaupoissa vietetään tällä viikolla dekkariviikkoa, ja monet kirjabloggaajatkin osallistuvat taas tapahtumaan, tietysti dekkareita lukien ja aiheesta kirjoittaen. Niinan postauksessa lista osallistujablogeista, joista voi käydä viikon mittaan etsimässä dekkarivinkkejä.


lauantai 28. huhtikuuta 2018

Victoria Aveyard: Lasinen miekka & Kuninkaan kahleet

Jatkoa Punainen kuningatar -kirjasta alkavalle Hopea-sarjalle. Toiminnan tahti ei näissä ainakaan tasaannu! Punaisten ja uusveristen kapina uutta kuningasta vastaan kerää kierroksia Mare keulakuvanaan.

Kerronta jatkuu aina suoraan edellisen osan päätepisteestä, ja tuntuukin siltä että nämä olisi hyvä lukea melko lyhyen ajan kuluessa että enimmät oleelliset juonenkäänteet pysyvät mielessä. Neljäs ja viimeinen osa on ilmestymässä englanniksi lähiaikoina ja suomeksi syksymmällä, joten voipa olla että täytyy saattaa tarina päätökseensä alkukielisen kirjan parissa. Toisaalta hyvä ettei viimeinen kirja ollut käden ulottuvilla ihan vielä, sillä pieni turnausväsymys tuntui jo nostavan päätään lopuksi kun luin nämä kaksi osaa putkeen.

Ehkäpä Aveyard toistelee joitakin asioita tarpeettoman moneen kertaan eikä henkilökuvauksen syvyys kaikilta osin tyydytä, mutta oikein toimivaa viihdykettä sarja kyllä tarjoaa. Kiinnostavaa nähdä, miten tämä juttu oikein päättyy!

Ensimmäiset lauseet: Nainen ojentaa minulle yhä vereltä löyhkäävän, mutta puhtaan rätin. / Nousen jaloilleni, kun hän antaa minulle luvan.

Englanninkieliset alkuteokset: Glass Sword 2016 / King's Cage 2017

Suomentanut Jussi Korhonen

Kustantaja Aula & Co 2017, 377 / 425 s.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Maija Sirkjärven novelleissa tapahtuu kummallisia kohtaamisia ja todellisuuden luisumista sivuraiteille. Mutta mitä muuta tästä osaisin sanoa? En ehtinyt kirjoittaa pari viikkoa sitten lukemastani kirjasta ennen eräpäivää ja joku muukin oli omaksi onnekseen tämän kokoelman varannut. Joten palautin kirjan jo kirjastoon ja nyt löysin itseni tuijottamasta hyvin rajallisia ylös ottamiani tietoja todeten, että enpä muuten oikeastaan muista kirjasta paljoakaan. Tässä tapauksessa se ei todellakaan johdu siitä että teksti olisi ollut niin mitäänsanomatonta ettei edes jäänyt mieleen. Ei, teksti on erinomaista ja muistikuvien hämäryys paremminkin sopii pakettiin. Tällainen olo joidenkin novellien päähenkilöilläkin saattaisi olla tapahtumien jälkeen - tietää, että jotain erikoista tapahtui muttei oikein kunnolla osaa järjestää jutun etenemistä päässään, ja vähän epäilyttää että olisiko koko homma sittenkin ollut vain unta.

Muistan kyllä käänteen novellissa Ullan ja Banskun tuho (Hankalaa sitä olisi unohtaakaan!). Mutta muuten: muistan kiinteistönvälittäjän nimeltä Barbara, morsiuspukuliikkeen sovitushuoneeseen yllättäen pujahtavan naisen sekä Ansan joka pyrki olemaan kuin aito southern belle. Mutta mitä näistä henkilöistä kertovissa tarinoissa oikeastaan tapahtui? Jotain erikoista ja vinksahtanutta. Jotain mitä seurasin lukiessani kiinnostuneena, nauttien Sirkjärven kielestä ja henkilökuvauksesta, ihaillen taitoa luoda uhkaavaa tunnelmaa pienin keinoin. Vai kuvittelinkohan vain, näin kieroa unta nukahdettuani lukiessani jotain tavanomaisempaa kirjaa?

Kustantaja Teos 2018, 236 s.

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Mats Strandberg: Risteily

Istuin laivassa matkalla Turusta Tukholmaan ja selasin lukulaitteeni valikoimia miettien mitä ryhtyisin lukemaan. Ja totesin että niin tosiaan, täällähän on myös tämä Strandbergin Risteily. Kuinka sopivaa! Tai sitten ei. Mutta avasinpa kirjan joka tapauksessa.

Tämä kirjallinen risteily lähtee Tukholmasta kohti Turkua. Laiva on Baltic Charisma, ei enää uutuuttaan kiiltävä eikä täyteen buukattu, mutta vetää silti puoleensa koko joukon matkustajia jotka haluavat viettää vuorokauden merellisessä rinnakkaistodellisuudessa. Laivareissu on oma maailmansa jossa voi leikkiä olevansa joku muu kuin kotona.

Strandberg esittelee isohkon joukon henkilöitä joiden silmin tapahtumia seurataan. Matkustajien lisäksi heihin kuuluu henkilökunnan jäseniä, joista monet ovat olleet laivalla töissä vuosikaudet ja ajattelevat nähneensä kaiken. Mutta eivät tällä kerralla mukana olevaa naista ja pientä poikaa. Kun tätä paria katsoo tarkemmin, heidän kasvoissaan tuntuu olevan jotakin väärin.

Laiva lähtee matkaan ja näkökulma vaihtelee henkilöstä toiseen. Kaikilla on omat syynsä olla kyydissä ja omat ongelmansa. Pidin heidän seuraamisestaan jopa siinä määrin että harmitti, kun tiesin että kyseessä on kauhuromaani ja että se kauhu epäilemättä alkaa ennemmin tai myöhemmin. Alkoihan se, ja siitä tuli hurjaa, kammottavaa ja todella, todella veristä ja väkivaltaista. En nyt toki varsinaisesti hihku riemusta päästessäni todistamaan tällaista veren roiskimista, ja olisihan sitä varmaan saanut vähemmälläkin sivumäärällä kuvattua ihan riittävästi, mutta kyllä kirja silti piti hyvin otteessaan loppuun asti. Laiva on jo lähtökohtaisesti kutkuttava ympäristö kauhutarinalle ja viihdyin kyllä, verisyydestä huolimatta.

Ensimmäinen lause: Lähtöön on melkein tunti.

Ruotsinkielinen alkuteos: Färjan (2015)

Suomentanut Stella Vuoma

Kustantaja Like 2016, 492 s.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

17-vuotias Mare elää maailmassa jossa ihmiset jaetaan verensä perusteella kahteen kastiin. Hopeiset ovat kovalla kädellä hallitseva luokka jolla on monenlaisia yliluonnollisia kykyjä - jotkut heistä esimerkiksi hallitsevat vettä, toiset metallia, jotkut taas pystyvät manipuloimaan muiden ajatuksia. Punaiset, joihin Marekin kuuluu, ovat rahvasta jota pidetään palvelijoina ja lähetetään joukoittain taistelemaan hopeisten kuninkaiden vallanhimon lietsomissa sodissa. Armeija odottaa pian myös Marea jolla ei ole ammattia. Hän osaa olla vain taskuvaras, mutta sepä osaltaan vaikuttaakin yllättävään käänteeseen joka muuttaa tulevaisuuden toisen näköiseksi.

Melkoisen koukuttavaa tekstiä! Huitelin tämän läpi ja kävin jo kirjastosta metsästämässä sarjan seuraavaa osaa, toistaiseksi turhaan, mutta täytyy kyllä hankkia muut kirjat jostain luettavaksi pikapuoliin kun tämä on vielä muistissa. Mainiota juonittelua jonka ratkaisevasta mutkasta olin alkuhölmistyksen jälkeen melkeinpä iloinen - olin nimittäin jo suuresti harmitellut Maren valinnan vaikeutta mutta nythän homma pääsee paremmin etenemään! ;)

Uutta fantasiamaailmaa on aina ilo sukeltaa tutkimaan, ja tässä maailmassa riitti kyllä myös toimintaa ilman jarrutteluja.

Ensimmäinen lause: Vihaan Ensimmäistä Perjantaita.

Englanninkielinen alkuteos: Red Queen (2015)

Suomentanut Jussi Korhonen

Kustantaja Aula & Co 2016, 324 s.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Steinar Bragi: Sumu

Kaksi pariskuntaa ja koira automatkalla Islannin erämaassa, eksyminen sumussa, kolari ja jumiutuminen vanhan naisen ja miehen vieraiksi omituiseen taloon keskelle ei mitään. Miksi ihmeessä he asuvat sellaisessa paikassa? Ja ovet tietysti lukitaan yöksi, syystä jota ei selitetä. Kyllähän siinä on ihan kelpo lähtökohdat kauhuromaanille!

Matkalaisilla on kullakin omat historiansa jotka puskevat esiin kun he suunnittelevat ihmisten ilmoille pääsemistä, epäonnistuvat yrityksissään ja näkevät jotain häiritsevämpää kuin talon lähistöllä seisova yksinäinen lyhtypylväs tai pari sen nurkilla norkoilevaa laihaa kettua. Ja sitten jotain vielä häiritsevämpää... Steinar Bragin nostattama ahdistava tunnelma kuljettaa henkilöitä kohti hulluutta ja kyllä tämä tehokas psykologinen kauhu lukijankin mielenrauhaa koettelee. Toimii! (Ajattelin silti vielä joskus uskaltautua ajamaan Islannin ympäri.)

Ensimmäinen lause: Luonnon yllä vallitsi rauha.

Islanninkielinen alkuteos: Hálendið (2011)

Suomentanut Tuomas Kauko

Kustantaja Like 2016, 242 s.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Vappu-Tuuli Fagerson: Special Edition - Erikoispainos

Vappu kirjoittaa juttuja ilmaisjakelulehteen, pitää luentoja elämäntaidosta, viettää aikaa ystävien kanssa ja toivottaisi ihan mielellään sopivan miehen tervetulleeksi elämäänsä. Perinteisen chick litin äärellä siis sinänsä ollaan, mutta oman osansa näkökulmaan tuo tällä kertaa se että sankaritar hurauttaa menoihinsa pyörätuolilla, vaihtuvien avustajien seurassa.

Melko vauhdikkaasti hurautteleekin, ja Vapun hauskassa seurassa viihtyy kyllä oikein hyvin. Myötähäpeää lukiessa aiheuttavat sivullisten suista putoilevat pöljyydet, joiden pahoin pelkään olevan peräisin oikeista kokemuksista eikä vain kirjailijan omasta päästä. Muutenkin tarinan lomassa tulee esiin monenlaisia pyörätuolin käyttäjän arkeen liittyviä asioita, siinä kaiken muun elämään kuuluvan seassa.

Kirjan ensimmäinen osa on julkaistu aikaisemmin sähköisenä. Toisen osan alussa on hieman vanhan kertausta jonka olisi voinut tätä yhtenäistä julkaisua varten muokata pois, ja ehkä muutenkin editoida vielä hieman lisää sillä välillä paikasta toiseen siirrytään niinkin vikkelästi että asiat tuntuvat jäävän turhan irrallisiksi toisistaan.

Nämä seikat eivät kuitenkaan kirjan kiinnostavuutta ja viihdyttävyyttä vähennä, ja toivoisinkin tämän löytävän monta uutta lukijaa. Vappu on oikein tervetullut lisäys kirjallisuuden hahmojen joukkoon!

Kiitos arvostelukappaleesta!

Ensimmäinen lause: Koolla on väliä.

Kustantaja BoD/omakustanne 2018, 254 s.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Maria Susanna: Tämän maan pidot

Maria Susannan runokokoelmassa yksi tärkeä teema on se vanha tuttu - rakkaus, josta aina riittää uutta kerrottavaa kaikkine vaiheineen. Ehkä nämä kokemukset ja ajatukset ovat peräisin yhdestä suhteesta, ehkä useammasta, ehkä ihan jonkun muun suhteista, mutta kokonaisuus niistä joka tapauksessa muodostuu.

Vaikka alussa


"hymyilin sinulle kuin vasta-avattu kirjekuori 
täynnä jumalattomia salaisuuksia"

 ja

"Tein tietä häneen
itsepäisesti ja luovuttamatta"

avaten hätäisesti nappeja vaikka hetkestä olikin kuvitellut arvokkaamman, silti voi päätyä miettimään

"Miten hyvää kaikki olisi ollut,

jos se olisi osunut oikeaan?"

Tai kertomaan tienvarren kivistä yrittämässä huutaa varoituksia kevyin askelin kulkevalle naiselle, runossa nimeltä Hän meni hakemaan omaa haavaansa.

Maria Susannan runojen kieli on nautittavaa niinäkin harvoina hetkinä, kun sisältö jää etäisemmäksi. Pidin erityisesti myös monista yksittäisistä runojen riveistä, kuten "Ihmisyys tulee esiin virheistä jotka kestetään" tai "Yö vie yksitellen sielustasi paloja". Sekä siitä, kuinka teksteissä pilkahtelevat vieraat maat ja kulttuurierot, ja erotiikkakin juuri sopivasti.

Kiitokset arvostelukappaleesta!

Kustantaja Kulttuurivihkot 2017, 52 s.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja

Uutta novellimittaista Gavaldaa! ♥ Esikoiskokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin ihastutti sekä ensimmäisellä lukukerralla joskus 2000-luvun alkuvuosina että uusintakierroksella, joka on kirjattu blogiin. Gavaldan tyyli istuu mielestäni ehdottomasti parhaiten juuri lyhyeen tekstiin.

En intoillut turhaan, koska nämä uudemmat novellit ovat vähintään yhtä hyviä kuin aiemmatkin! Teksti on keveää mutta vie syvälle henkilöiden tunteisiin ja vaikuttimiin. Ja kerronta vieläpä virtaa niin uskomattoman helpon tuntuisesti, kuin olisi ilmaantunut paperille itsestään. Tästä tietysti kiitokset myös suomentaja Lotta Toivaselle!

Yksittäistä suosikkinovellia on vaikeaa nostaa esiin koska kokoelma on tasaisen erinomainen. Se jossa yhden illan juttu on parempi kuin mikään pitkään aikaan mutta tyttö lähtee silti? Se jossa yllättävä ystävyys ilmestyy tien varressa odottavan koiran muodossa juuri silloin kun sitä eniten tarvitsee? Se joka kiertyy surkean Pokémon-kortin ympärille? Se jossa mies kohtaa junassa kaksi hyvin erilaista nuorta naista ja jonka loppuratkaisu jätetään riemastuttavasti lukijan valinnan varaan? Onneksi ei tarvitse päättää. (Paitsi sen loppuratkaisun päätin kyllä - totta kai se oli Hän. ;) )

Ranskankielinen alkuteos: Fendre l'armure (2017)

Suomentanut Lotta Toivanen

Kustantaja Gummerus 2018, 247 s.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Elly syntyy vuoden 1968 Englannissa ja hänen kasvutarinansa mukana kuljetaan WTC-iskujen jälkeiseen New Yorkiin ja vähän edemmäs. Tämä lyhyt kuvaus tosin on vain runko, jonka ympärille rakentuu runsas, monia teemoja sivuava kertomus perheestä, sisaruksista, ystävyydestä, elämästä jossa tapahtuu hyviä ja pahoja asioita. Varsinkin Ellyn lapsuudesta kertova kirjan ensimmäinen puolikas tuo mieleen pari John Irvingiltä lukemaani kirjaa, jotka myös ovat huikaisevan täysiä kaikista henkilöidensä elämän pienistä ja suurista kiemuroista.

Ellyn elämän tukevimmat pilarit ovat isoveli Joe sekä ystävä Jenny Penny, joka saapuu luokkaan eräänä ankeana aamuna ja jossa Elly näkee heti puuttuvan palasensa. Toki myös rakastavat vanhemmat joilla on omat kipupisteensä, isän sisko joka taitaa olla rakastunut äitiin ja Joen ystävä Charlie joka on vähän enemmänkin... Ja oma osansa on myös kanilla joka saa nimekseen jumala.

Ihastuin varsinkin kirjan alkuosan runsaaseen kerrontaan ja maagiseen vivahtavaan tunnelmaan. Ellyn aikuisuudesta kertovassa jälkimmäisessä puoliskossa lumous vähän haaleni, mutta hyvin tämä kantoi loppuun asti. Pidin muun muassa siitä, että Sarah Winman ei selitä kaikkea auki; eräs iso asia mainitaan muutamia kertoja lähes ohimennen, mutta siellä se hautuu, mielissä piilossa. Jokin pikku ripaus jäi kuitenkin puuttumaan täysillä hurmaantumisesta. Prologikin (joka on niin houkutteleva että tekisi mieli lainata se tähän kokonaisuudessaan) tuntui lupaavan jotain taianomaisempaa kuin lopulta oli tarjolla. Mutta joka tapauksessa erittäin hyvä esikoisromaani, jonka lukemisesta nautin monin paikoin paljonkin!

Ensimmäinen lause: Jaan elämäni kahteen osaan.

Englanninkielinen alkuteos: When God Was a Rabbit (2011)

Suomentanut Aleksi Milonoff

Kustantaja Tammi 2012, 324 s.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Stephen King: Etsivä löytää (äänikirja)

Keskimmäinen osa Kingin Bill Hodges -dekkaritrilogiasta. Hodges itse toimii tätä nykyä yksitysetsivänä, mutta ennen hänen, Hollyn ja Jeromen seuraan palaamista tutustutaan aivan muihin henkilöihin.

Morris Bellamylla on pakkomielle. Hänen mielestään ylistetty kirjailija John Rothstein on lopettanut suositun sarjansa aivan väärin ja laittanut päähenkilönsä luopumaan periaatteistaan. Huhu julkaisemattomasta materiaalista (ja kaupanpäällisenä huomattavasta määrästä käteistä) vie Morrisin ryöstöretkelle kirjailijan kotiin.

Vuosia myöhemmin asiaan sotkeentuu sattumalta Pete Saubers, poika jonka perhe on vaikeuksissa koska isä on loukkaantunut (sarjan avausosassa Mersumiehessä tapahtuneessa) City Centerin verilöylyssä ja äitikin laman vuoksi vailla kunnon työtä. Pete joutuu lopulta huomaamaan päätyneensä hengenvaaraan ja silloin kaivataan Hodgesin apua.

Kuten Mersumiehenkin kohdalla totesin, Kingiltä sujuu kyllä tällainenkin tyyli. Kerronta sujuu tuttuun malliin, mutta eivät nämä taida yhtä hyvin mieleeni jäädä kuin moni muu hänen kirjoistaan. Sen verran nämä dekkareina sulautuvat massaan, tai ainakin tämä toinen. Tosin pitäisi ehkä tutustua sarjan päätösosaankin ennen kuin sanoo enempää, sillä yliluonnollisuus alkoi tässä hiipiä mukaan kuvioihin. Edellisen kirjan pahis Brady Hartsfield ei ole niin ulkona pelistä kuin päällepäin näyttää, vaan hänellä mahtaa olla vielä muutamakin ässä hihassa.

Ja hyvinpä olen viihtynyt joka tapauksessa. Väkivallan suhteen riittäisi kyllä vähän vähemmänkin eläväinen kuvailu. En ole herkimmästä päästä, mutta kyllä tätä kuunnellessa pari kohtaa laittoi vääntelemään naamaa melkoisiin inhon ilmeisiin.

Englanninkielinen alkuteos: Finders Keepers (2015)

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Kustantaja Tammi 2017, lukija Antti Jaakola, 14 h 27 min 

Pasi Havia, Ville Lappalainen & Antti Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen

Pilkottaako tilin pohja aina palkkapäivän lähestyessä eikä vararahastosta heikompien päivien varalle ole tietoakaan? Suuremmat tulotkaan eivät tätä välttämättä ratkaise, koska menojakin on niin kovin helppo keksiä lisää. Useimpien tuloista on silti mahdollista saada jotain jäämään käteenkin, edes vähän, ja sen rahan voi sijoittaa kasvamaan.

Mikäli sellainen tuntuu hyvältä ajatukselta, tapojaan voi ryhtyä tökkimään uusille urille vaikka tämän kirjan lukemalla. Erilainen ote omaan talouteen jakautuu oikeastaan kahteen puoliskoon: Ensin ravistellaan totuttuja ajatuksia kuluttamisesta ja pyritään siinä kestävämpään suuntaan sekä mietitään oman talouden todellista tilannetta. Sen jälkeen tutustutaan sijoittamiseen, jolla se säästetty raha laitetaan töihin.

Ei ihan tyypillisintä lukemistoa blogissani, mutta vastaavia näkynee tulevaisuudessa aina toisinaan. Sijoittaminen on nimittäin kiinnostanut jo jonkin aikaa, ja viime kesänä viimein otin asiaksi ja lähdin hyvin hillityillä summilla (Ei nyt sillä että isoja olisi ollut käytettävissäkään :D) kokeilemaan että kuinkas tämä homma nyt oikein toimii, ja sittemmin olen hankkinut melko aktiivisesti lisää tietoa aiheesta. Moni kuluttamiseen liittyvä ajatus tämän oppaan alkupuolelta on tullut vastaan jo tavaraa karsiessa ja sen alan kirjallisuutta lukiessa, mutta oli uusiakin oivalluksia tarjolla. Välittömiin käytännön toimiin johti kohta jossa selvitettiin onko oma talouteni nettovelaton. Osana tätä selvitystä kuului laskea irtaimiston arvo: paljonko saisin rahaa irti siinä teoreettisessa tapauksessa että myisin ihan kaiken omistamani. Vaikka tavaraa olen siis paljon karsinutkin, niin alkoihan siinä kappeihin vilkullessa laskuriin kertyä ihan kiitettävä kasa euroja! Totesin, että tavaran säilyttämisen kriteereissä on edelleen tiukentamisen varaa ja varasin kirpparipaikan. :) Siinä kun sitten merkkailin tavaroita sopivilla kirpputorihinnoilla, oli hyvä miettiä lieviä puistatuksia tuntien että paljonko olisinkaan säästänyt jos olisin alun perinkin jättänyt ne ostamatta.

Kirjan varsinainen sijoitusosa on selkeä katsaus sellaiselle joka on asian kanssa ihan alussa, mutta sisältää kyllä kiinnostavaa tekstiä myös tällaiselle osittaisperehtyneelle. Jos muuten ajattelet että sijoittaminen on kauhean vaikeaa tai että sen aloittaakseen pitää olla jo valmiiksi rikas, voin ilokseni kertoa että olet väärässä! Tämä on nyt harmillisen sukupuolittunut vinkki, mutta jos asia kiinnostaa niin kannattaa liittyä Facebookin Vauras nainen -ryhmään. Hyvähenkistä porukkaa jolle kehtaa esittää "tyhmiäkin" kysymyksiä, ja samaan ryhmään mahtuvat sujuvasti 15 € kuussa sijoittavat opiskelijat ja keskivertopalkansaajassa silmien pyörittelyä aiheuttavia summia liikuttelevat tyypit.

Kustantaja Talentum Pro 2016, 266 s.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Patrick deWitt: Sistersin veljekset

Romaanin kertoja Eli Sisters ja hänen veljensä Charlie ovat palkkatappajia, ja hyviä työssään. Tuorein keikka vie heidät Oregon Citystä kohti kultakuumeista Kaliforniaa etsimään erästä Hermann Kermit Warmia, jonka kommodori, heidän työnantajansa, haluaa hengiltä. Ehkä kyseessä on myös viimeinen keikka, ainakin Elille? Romantiikkaan ja syvällisiin pohdintoihin taipuvainen nuorempi veli päätyi ammattiinsa alkujaankin vain Charlieta seuraamalla, mutta ei ole oikein tiennyt toisenlaisestakaan elämästä. Nyt ajatuksiin alkaa ilmestyä muitakin mahdollisuuksia. Mahtoivatkohan ne lähteä avautumaan siitä kun Eli oppi käyttämään hammasharjaa ja pulveria ja ihastui siihen puhtauden tunteeseen?

Veljekset kohtaavat matkallaan jos jonkinlaista väkeä. Puoskareita, huoria, paikallisia isoja kihoja, yksinäisyydestä ja raatamisesta seonneita kullankaivajia. Ja ehtiihän heitä kohdata, kun matkantekoa viivästyttävät Elin vastentahtoinen kiintyminen surkeaan hevoseen jota hän ei malta myydä, sekä se että Charlie on vähän väliä karmeassa krapulassa.

"Patrick deWittin jäljiltä western ei ole enää entisensä", sanotaan takakannessa, ja näinhän asia taitaa olla. Sistersin veljekset sisältää runsaasti perinteisemmistä lännentarinoista tuttuja elementtejä, mutta esittää ne melankolisen huumorin ja Elin kuvioon sopimattomien ajatusten säestäminä. Raikas tapaus, joka on tuonut jotain ihan uutta niin omaani kuin monen muunkin lukemistoon. Viihdyin kyllä! Lisäpisteitä taas siitä että sivujenkin ulkoasuun on panostettu.

Ensimmäinen lause: Istuin kommodorin kartanon ulkopuolella odottamassa, että veljeni Charlie tulisi ulos kertomaan keikasta.

Englanninkielinen alkuteos: The Sisters Brothers (2011)

Suomentanut Tero Valkonen

Kustantaja Siltala 2013, 2. painos, 345 s.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Stephanie Garber: Caraval

Sisarukset, kunnollinen Scarlett ja seikkailunhaluinen Donatella, elävät saarella kuvernööri-isänsä hirmuvallan alla. Scarlett on jo vuosia haaveillut pääsevänsä näkemään Caravalin, joka on yhtä aikaa huikea esitys, peli, taikamaailma ja vaikka mitä muuta. Mutta kun kirjeet Caravalin mestari Legendille viimein tuottavat tulosta ja siskokset saavat lippunsa, on eräs ongelma, siis sen lisäksi että saarelta on päästävä lähtemään salaa. Järjestetty avioliitto odottaa Scarlettia vain joidenkin päivien päässä, ja koska hän näkee sen ainoana mahdollisuutena viedä itsensä ja sisarensa turvaan, ei siltä ole varaa karata.

Tietenkin Scarlett silti löytää itsensä Caravalin portilta. Siinä vaiheessa on syytä huolehtia ennen kaikkea siitä, ettei joudu liiaksi pelin valtaan. Se ehkä vaikuttaa todelliselta, mutta se on vain peliä... Tai niin ainakin sanotaan. Caravalissa ei pidä luottaa kenenkään olevan sitä miltä näyttää. Sen eriskummallisissa kaupoissa ei rahalla tee mitään, vaan hintana saattaa olla vaikkapa suurimman pelon kertominen. Mutta salaisuuksiaankaan ei pitäisi mennä luovuttamaan liian helposti.

Olipahan tarinalla kutkuttava ympäristö! Tekisi mieli sukeltaa itsekin tutkimaan Caravalin ihmeitä, pukeutua maagisiin pukuihin ja juoda siideriä joka auttaa näkemään merkityksellisen. (Tällaisesta näyttämöksi rakennetusta pienoismaailmasta tuli hieman mieleen uudelleen luotu viktoriaaninen Lontoo Ian Beckin kirjassa Pastworld.)

Eikä kutkuttavuus onneksi jäänyt ympäristöön. Juoni veti mukanaan kaikkine kiemuroineen. Pidin myös siitä, miten Garber kuvailee Scarlettin erilaisia aistimuksia. Ja sitten oli myös yksi kai juuri ja juuri täysi-ikäinen merimies, joka oli melko, öhm, miellyttävää seuraa. :P

Elokuvaoikeudet on myyty, eikä ihme. Harvemmin tunnen erityistä tarvetta nähdä lukemistani kirjoista tehtyjä elokuvia, mutta tämän ehdottomasti kyllä. Ainesta huikean näköiseen elokuvaan todellakin on.

Ensimmäinen lause: Meni seitsemän vuotta ennen kuin hän sai muotoiltua kirjeen oikein.

Englanninkielinen alkuteos: Caraval (2017)

Suomentanut Kaisa Kattelus

Kustantaja WSOY 2017, 313 s.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Tilastoja ja top10 vuodelta 2017

Sinnehän se meni taas yksi vuosi lukemista! Kirjasaldo jäi blogihistoriani pienimmäksi mutta kertyipä sitä sentään jonkin verran. Ehkä 2018 pitäisi yrittää viettää hieman vähemmän aikaa somessa? :)

Luin 36 kirjaa (joista 4 ruudulta ja 32 paperilta) ja kuuntelin 4. Siis yhteensä 40 kirjaa.

Sivuja luetuissa oli yhteensä 9118 ja kuuntelua kertyi 51 h 39 min.

Miesten kirjoittamia kirjoja luin 19, naisten 20 ja yhteistyön tuloksia yhden. Olipa tasaväkistä!

Arvostelukappaleita kirjoista oli 4, omia ostoksia 16 ja kirjastolainoja 20. Kirjastossa tuli kyllä käytyä, osin sen takia että paikallisessa otettiin käyttöön omatoimiaika ja nyt on kätevä käväistä itselle sopivampina aikoina. Ei sillä etteikö omista jemmoista luettavaa löytyisi...

Kotimaisia kirjoja luin 23, ulkomaisia 17.

Näistä suomenkielisiä alkuteoksia oli 21, englannista käännettyjä 13, ruotsista 3 ja ranskasta, norjasta ja italiasta yksi kustakin. Melko suppea valikoima, sanoisin. Englanniksi ei tullut näköjään luettua mitään.


Romaaneja joukossa oli 27, runokokoelmia 6, tietokirjoja 3 ja novellikokoelmia sekä sarjakuvia 2.


28 kirjan alkuteoksen julkaisu on tapahtunut 2010-luvulla, 10 kirjan 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja yhden 1990-luvulla, samoin yhden 1980-luvulla.


Uuteen kirjailijaan tutustuin vuoden aikana 24 kertaa.

------------------------------------------------------------------------------------------

Vaikka kirjamäärä vähäiseksi jäikin niin laatua oli kyllä mukana! Top kympin ulkopuolellekin jäi vielä monta hyvää. Alla olevat siihen valikoituivat, esillä siinä järjestyksessä kuin olen ne lukenut. Osa hurmasi heti kättelyssä, osa vaati hieman sulattelua! :)





















Sitten taas uutta kohti, yksi kirja on kesken ja hyvältä vaikuttaa! :)